Lapset keinuvat

Nykytilan arvioinnista apua varhaiskasvatusyksiköille ja tietoa hallinnolle

Nykytilan arvioinnin tulokset tekevät näkyväksi liikkumisen edistämisen tilaa varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä tukee yhteistä keskustelua ja henkilökunnan osallisuutta toimintakulttuurin muutoksessa, mikäli se tehdään ohjeiden mukaisesti yhteistyönä varhaiskasvatusyksiköissä.

Arviointi auttaa yksiköitä valitsemaan konkreettisia kehittämiskohteita ja sen avulla voidaan seurata myös toiminnan kehittymistä. Arvioinnin tuloksia voidaan hyödyntää tiedolla johtamisessa kunnissa, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Nykytilan arviointi (NTA) varhaiskasvatukseen on osa Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman seurantaa, ja liikunnallisen elämäntavan paikallista avustusta toimintaansa saaneiden kuntien varhaiskasvatusyksikköjen on täytynyt rekisteröityä ohjelmaan ja tehdä Nykytilan arviointi. Työkalu on jatkuvasti ja maksutta kaikkien varhaiskasvatusyksiköiden käytössä ohjelman verkkosivuilla. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes koordinoi arviointiprosessia kansallisesti, kerää aineiston sekä analysoi ja raportoi tuloksia.

NTA-indeksit kuvaavat ja tiivistävät liikkumisen edistämisen

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri joko mahdollistaa tai estää lasten liikkumista, ja Nykytilan arvioinnin indeksit kuvaavat mahdollistamisen eri tasoja. Nykytilan arvioinnin indeksien avulla voidaan tarkastella lasten liikkumisen edellytysten kehittymistä kuntatasolla. Indeksit tiivistävät liikkumisen edistämisen neljään lukuun, jotka toimivat tiedolla johtamisen tukena, kuten kuntien hyvinvointisuunnitelmissa ja -kertomuksissa.

  • Strategia-indeksi: toimintaa ohjaavat suunnitelmat ja periaatteet.
  • Olosuhteet-indeksi: aktiivisuutta edistävät tilat, ympäristöt ja välineet.
  • Toiminta-indeksi: aktiivisuutta edistävä toiminta.
  • Tuki-indeksi: aktiivisuutta tukeva yhteistyö.

Indeksit auttavat tunnistamaan vahvuudet ja kehittämistarpeet ja hyödyntämään niitä toiminnan koordinoinnissa. Kehittämiskohteita valittaessa kannattaa ”purkaa” indeksi konkreettisiksi asioiksi ja tehdä valinnat niiden perusteella.

Näin Nykytilan arviointi -työkalu toimii

Työkalua voi käyttää missä vaiheessa toimintavuotta tahansa. Suosituin ajankohta on ollut maalis–huhtikuu, jolloin arvioinnista saa parhaan hyödyn seuraavan toimintavuoden suunnitteluun. Mikäli yksikköönne kuuluu useampia toimipisteitä, jokainen toimipiste voi täyttää oman nykytilan arvioinnin. Perhepäivähoitajat täyttävät nykytilan arvioinnin tiimeittäin.

  • Nykytilan arviointi suositellaan tehtäväksi ryhmätyönä. Kootkaa keskustelun tulos lopuksi yksikön yhteiseksi näkemykseksi.
  • Voitte hyödyntää keskusteluissa pdf-lomaketta & pdf-blankett som stöd för diskussionen
  • Täytettyänne saatte yhteenvedon vastauksistanne.
  • Saatte noin kuukauden kuluessa visuaalisen yhteenvedon tuloksistanne.

Nykytilan arviointi varhaiskasvatukseen -työkalu voi osaltaan auttaa pysyvien toimintatapojen muodostumisessa sekä resurssien kohdentamisessa niin, että lasten liikkumista mahdollistava toimintakulttuuri toteutuu osana arkisia toimintatapoja. Työkalu on ollut ohjelmaan rekisteröityneiden yksiköiden käytössä vuodesta 2016 lähtien.

Nykytilan arviointi -työkaluun

 

Kirjoittajat:
Katariina Kämppi, tutkija, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Katja Rajala, tutkija, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Toimituskunta:
Merita Bruun, viestintäpäällikkö, Liikkuva koulu -ohjelma, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Hanna Vehviläinen, viestinnän asiantuntija, Liikkuva koulu -ohjelma, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu