Lapset ja aikuinen metsässä.

Arkiseikkailusta kiittää sekä lapsi että aikuinen

Arkiliikunta muodostaa pääosan viikoittaisesta liikkumisestamme. Tauotan istumista, kävelen portaat, heittäydyn lapsen kanssa painimaan ja ulkoilen. Siinä tyypillistä lapsiperheen aikuisen arkiliikuntaa, jota ei edes liikunnaksi aina käsitä.

Lapsi juoksee ja hyppii siirtymätilanteissa, heittää kiveä (koska se vaan on kivaa), leikkii hippaa, kiipeilee puussa ja ulkoilee kaverin kanssa. Tutkimusten mukaan näistä arjen pienistä mutta useasti ja säännöllisesti toistuvista pyrähdyksistä koostuu valtaosa niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin liikunta-aktiivisuudesta.

Lapsen liikkuminen on leikkiä

Lasten kohdalla liikkuminen on tyypillisesti leikkiä. Leikissä korostuu fyysisen aktiivisuuden lisäksi muita tärkeitä asioita, kuten mielihyvä ja nautinto, sosiaalinen yhteenkuuluvuus, tunneilmaisu sekä yhteisten sääntöjen opettelu.

Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä useammin leikissä mukana ovat myös lapsen vanhemmat. Sen vuoksi lapsen ja aikuisen vuorovaikutus on tärkeä esimerkki siitä, miten rakennetaan yhteenkuuluvuutta, leikitään ja ollaan paitsi yhdessä, myös fyysisesti aktiivisia leikkien.

Vanhempien tuki lisää lapsen liikkumista

Kansallisesti kattavassa Liikkuva perhe -tutkimuksessa selvitettiin, kuinka lapset ja vanhemmat vaikuttavat toinen toistensa liikuntakäyttäytymiseen lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksesta alakouluun. Kolmen vuoden seuranta-aikana havaittiin alustavien selvitysten mukaan selkeitä liikuntatottumusten muutoksia sekä vanhemmilla että lapsilla (Laukkanen ym. 2021).

Vanhempien liikunnallinen tuki lapselle selitti merkittävästi lapsen liikuntamäärän muutosta kolme vuotta kestäneen seurannan aikana. Varhaisvuosina enemmän kannustavien, yhdessä liikkuvien ja liikuntavirikkeitä tarjoavien vanhempien lapset todennäköisesti liikkuivat enemmän kolme vuotta myöhemmin alakoululaisina.

Mielenkiintoista kyllä, lapsen suurempi liikunta-aktiivisuus varhaisvuosina ennusti kolme vuotta myöhemmin sekä suurempaa liikunnallista tukea vanhemmalta että vanhemman suurempaa liikunta-aktiivisuutta.

Tulokset siis tukevat sitä päätelmää, että vanhemmat ja lapset vaikuttavat toinen toistensa liikuntakäyttäytymiseen.

Sen vuoksi onkin järkevää käsittää perheen yhdessä liikkuminen investointina lapsen ja vanhemman terveyteen ja hyvinvointiin. Arjen keskellä yhdessä liikkumista voi tulla helposti, mutta sitä on myös mahdollista lisätä pienillä toimilla. Tähän Arkiseikkailu-kampanjakin tähtää: lisätään pieniä liikuntapyrähdyksiä arkeen, yhdessä pyrähdellen!

Lue lisää Taitavat tenavat ja Liikkuva perhe -tutkimushankkeista.

Kirjoittajat:

tutkijatohtori Donna Niemistö, Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta
yliopistonlehtori Arto Laukkanen, Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta

Lähteet:

Laukkanen, A., Niemistö, D. & Sääkslahti, A. 2021. Bidirectional relationship between physical activity related parenting practices and child physical activity: a longitudinal analysis. ISBNPA Xchange Initiative kongressi, suullinen esitelmä symposiumissa Understanding physical activity in parents – state of the evidence and future directions 9.10.2021. Video esityksestä YouTubessa.