Havainnointia ja suunnitelmallisuutta

27.09.2022 | 13:35

Näin meillä Karhukalliossa:


Karhukalliolla on otettu käyttöön koko talon liikuntasuunnitelma, jota kukin ryhmä toteuttaa suuntaa antavasti siten, että lasten mielenkiinnon kohteet ja tarpeet otetaan huomioon
Syksyisin perheille ja lapsille teetetään kysely, jossa kartoitetaan lasten ja perheiden toiveet koskien liikkumista. Kyselyssä on sekä kuvallinen osuus lasten vastauksille (ympyröi mieluista lajit/tekemiset) että sana on vapaa- tekstiosuus vanhemmille
Syksyllä 2019 kaikilla ryhmillä oli mahdollisuus saada ulkopuolinen ihminen vetämään ryhmälle liikuntaa.  Tämä oli loistava mahdollisuus havainnoida lapsien liikkumista ja videokuvaaminen havaittiin tässä hyväksi työvälineeksi
Kaksi kertaa vuodessa järjestetään liikunnan seurantaviikko, jolloin kartoitetaan lasten liikkumista ajallisesti ja sisällöllisesti (omatoiminen ja ohjattu) Viikon koonnin perusteella mietitään ja nostetaan esille onnistumisia ja kehittämisen paikkoja
Talossa kaikilla ryhmillä käytössä havainnointimateriaali, johon nojaudutaan lasten liikunnan havainnoinnissa. Maaliskuussa 2020 järjestettiin ensimmäisen koko taloa koskeva teemaviikko, jolloin rakennettiin sisälle saliin ja ulos pihalle liikuntapisteitä havainnointia varten

Lisää toimintatapoja

Liikunnan vuosisuunnitelmaa käydään läpi viikkopalavereissa aina kuukauden vaihtuessa. Samalla jaetaan edellisen kuukauden onnistumiset ja tulevan...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Liikunta on osana päiväkodin vuosikelloa. Liikunnalliset tapahtumat jakautuvat toimintavuoden sisälle ja pitävät siällään niin ulko-kuin sisäliikunta...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaan ilmottauduttuamme järjestimme koko henkilökunnalle iltapalaverin, jossa Jyrki Reunamon virtamallia hyödyntäen...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa