Innostu ja innosta

27.09.2022 | 13:35

Päiväkotimme on ottanut positiivisia harppauksia Ilo kasvaa liikkuen -hankkeen myötä lasten liikkumisen edistämiseksi.

Henkilökunnalle on järjestetty innostavia koulutuksia (walapeli-hankkeen kautta), joista on reppuun jäänyt tominnassa helposti hyödynnettäviä liikuntavinkkejä sekä tärkeää teoriatietoa lasten liikkumisen tärkeydestä kasvulle ja kehitykselle.

Päiväkodille on hankittu uusia liikuntavälineitä ja ne ovat aktiivisesti lasten käytettävissä.

Ilo kasvaa liikkuen- sekä walapeli-hankkeen myötä vanhempia ja huoltajia on pyritty aktivoimaan perheiden yhteiseen liikkumiseen mm. liikuttavia vanhempainiltoja sekä hakuhyppelöitä hyödyntäen. 

Lasten liikkumista havainnoidaan mm. motoriikan havainnointi -lomakkeita hyödyntäen. Havainnoista keskustelemme yhdessä vanhempien ja huoltajien kanssa vasua laadittaessa/arvioitaessa.

Lisää toimintatapoja

Liikunnan vuosisuunnitelmaa käydään läpi viikkopalavereissa aina kuukauden vaihtuessa. Samalla jaetaan edellisen kuukauden onnistumiset ja tulevan...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Liikunta on osana päiväkodin vuosikelloa. Liikunnalliset tapahtumat jakautuvat toimintavuoden sisälle ja pitävät siällään niin ulko-kuin sisäliikunta...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaan ilmottauduttuamme järjestimme koko henkilökunnalle iltapalaverin, jossa Jyrki Reunamon virtamallia hyödyntäen...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa