Lapset temppurata arkkitehteinä

27.09.2022 | 13:35

Päiväkodissamme monessa ryhmässä on otettu käytäntö, että lasten lepohuoneessa muina kuin lepoaikoina, on saatavilla reilusti liikuntavälineitä. Lapset tekevät oma-aloitteisesti todella usein liikuntaratoja. Parkourin nimeen saadaan aikaiseksi usein oikein hikiliikuntaa. Ollaan huomattu,että pienemmästäkin materiaalista saa kekseliäisyydellä ja luovuudella aikaan hienoja juttuja. Aikuisen rooli on tietenkin valvoa turvallisuutta, mutta olla myöskin salliva. Tekemällä oppii. Ohjatuissa liikuntatuokioissa on käytetty lasten toiveita pohjana ja aikuinen voi antaa niihin lisäideoita. Jumppasalia ja sen välineitä käytetään usein myös omaehtoisena leikkipaikkana.Monenmoista leikkiä on saatu aikaan ja liikuntaa tulee kuin itsestään. Herkällä korvalla kuullaan lasten toiveita myös ulkona ja mahdollistetaan liikkumista. Lapset haluavat usein liikunnallisia leikkejä ennen sisäänmenoa; hippaa, polttopalloa, juoksukilpailuja.

Lisää toimintatapoja

Päiväkodin yhteisiä pihaleikkitapahtumia suunnitellaan yhdessä lasten kanssa, lapset saavat kertoa toiveitaan leikeistä


3. Kuuntele

Pidämme säännöllisiä lapsipalavereita, joissa lapset ovat saanneet olla suunnittelemassa sekä toteuttamassa myös liikunnallista toimintaa. Liikuntavälineet...


3. Kuuntele