Liikunta myönteinen päiväkoti

27.09.2022 | 13:35

Olemme olleet ilo kasvaa liikkuen hankkeessa mukana jo pilottivaiheessa, joten takana on jo muutama vuosi liikuntamyönteistä toimintaa. Paljon hyviä rutiineja on syntynyt hankkeen kautta. Talossa toimii liikkumistiimi, joka koostuu jokaisen ryhmän edustajasta. Tämä tiimi kokoontuu muutaman kerra vuodessa ja pohtii suunnittelee ja osin myös toteuttaa liikkumista lisääviä toimia. ( yhteisiä liikuntatapahtumia sisällä ja ulkona, liikunnallisia haasteita perheille, pitää yllä liikuntapositiivista ilmapiiriä, miettii liikuntaväline hankintoja yms.) Tämän ohella Nurmijärven kunnassa on ollut Liinu- hanke, joka on mahdollistanut työntekijöille paljon erilaista koulutusta ja liikkumistiimejä on tuettu yhteisillä kokoontumisilla säännöllisesti lähes kuukausittain. Valtava määrä ideoita ja kannustusta on laitettu jakoon sitä kautta. Nyt parhaillaan on menossa ilo kasvaa ulkona hanke, joka jatkaa tätä edellistä toimintaa. Jokaisella työntekijällä on ollut ja on mahdollisuus saada koulutusta, ideoita ja samalla päästä itse liikkumaan. Tätä kaikkea, kun tuodaan lapsen arkeen, saadaan lapset liikkumaan monipuolisesti ja pidetään yllä positiivista asennetta.

Lisää toimintatapoja

Liikunnan vuosisuunnitelmaa käydään läpi viikkopalavereissa aina kuukauden vaihtuessa. Samalla jaetaan edellisen kuukauden onnistumiset ja tulevan...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Liikunta on osana päiväkodin vuosikelloa. Liikunnalliset tapahtumat jakautuvat toimintavuoden sisälle ja pitävät siällään niin ulko-kuin sisäliikunta...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaan ilmottauduttuamme järjestimme koko henkilökunnalle iltapalaverin, jossa Jyrki Reunamon virtamallia hyödyntäen...


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa