Viikon liikuntatehtävä

27.09.2022 | 13:35

Aikuisten asenne on tärkein, lapsen liikunnan mahdollistamisessa. Olemme karsineet kaikki turhat säännöt pois, sisälläkin voi liikkua monipuolisesti. Meillä on ollut  viikon liikuntatehtävä käytössä monessa ryhmässä, jo monen vuoden ajan. Liikuntatehtävä tehdään esimerkiksi alkuviikosta ensin yhdessä tai pienryhmissä, jonka jälkeen lapset saavat tehdä tehtävää kiinnostuksen mukaan viikon tai parin viikon ajan. Jokaisella lapsella on ollut myös seinällä omat kuvalliset liikuntakortit, joihin on saanut kerätä liikuntatehtäväleimoja.

Aluksi teimme perusliikuntataidoista liikuntatehtäväkansion, jotta liikuntatehtävät olisivat mahdollisimman monipuolisia ja kaikkien ryhmien helposti käytettävissä. Joinakin vuosina liikuntatehtävät ovat olleet jokaiselle ryhmälle tavoitekohtaisia,runsaasti toistoja vaativia motorisia perustaitoharjoitteita. Liikuntatehtäviä on voitu tehdä yhdessä montakin kertaa viikon aikana esimerkiksi siirtymätilanteissa tai keskittymistä vaativan toiminnan välissä.

Tänä vuonna ryhmämme tehtävät ovat olleet kahden viikon pituisia ja valikoituivat sellaisiksi, jotka eniten innostivat jumppahetkillä lapsia. Päätavoitteina kuitenkin oli, että liikunnan määrä lisääntyisi sisälläkin ja lapset innostuisivat myös omaehtoisesti liikkumaan. Henkilökohtaiset liikuntakortit ovat auttaneet siihen, että jokainen on halunut kerätä mahdollisimman paljon leimoja. Aikuisen mukana olo liikuntatehtävien suorittamisessa on ollut usealle lapselle motivoinnin kannalta tärkeää. Pienempien lasten kanssa sama liikuntatehtävä vosii olla seinällä pitemmänkin aikaa, jotta innostus monien toistojen jälkeen vähitellen lisääntyisi sekä  onnistuisivat myös tekemään niitä itsenäisesti.

Lisää toimintatapoja

- Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä - Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen - Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja - Omaehtoisen...


1. Vauhti virkistää

Tupuri-Anjalan päiväkodissa on seitsemän ryhmää sekä avoin leikkikoulu. Lähiympäristö on erittäin laaja ja turvallinen, jossa on paljon...


1. Vauhti virkistää

Karhukalliolla liikutaan... Pidetään huolta, että lapsille tarjotaan monipuolisesti  kuormittavuudeltaan erilaisia liikkumisen muotoja (kevyttä, reipasta ja vauhdikasta)  Lisätty sykettä nostavaa...


1. Vauhti virkistää