Lapsibarometri 2025 kertoo ilahduttavia uutisia: suurin osa esikoululaisista viihtyy eskarissa hyvin. Heidän mielestään esikoulu on paikka, jossa saa leikkiä, tehdä mukavia asioita ja olla kavereiden kanssa. Yli puolet lapsista (51 %) pitää pelejä ja leikkejä eskarin parhaana asiana. Myös kaverit mainittiin tärkeänä osana eskarissa viihtymistä (23 %).
Erityisen myönteisenä voidaan pitää sitä, että 17 prosenttia lapsista
näki leikkimisen omaksi vahvuudekseen. Noin kolmasosa lapsista kuitenkin ajatteli, ettei eskarissa saa aina leikkiä riittävästi. Lapsista iso osa arvostaa myös mahdollisuutta ulkoilla. 18 % lapsista pitää liikuntaa, ulkoilua tai välitunteja eskarin parhaana asiana, pojat (23 %) useammin kuin tytöt (14 %).
Maailman parhaassa eskarsissa 34 % lapsista haluaisi leikkiä paljon ja että siellä olisi paljon leluja. 15 % lapsista pitää tärkeänä, että maailman parhaassa eskarissa on mahdollisuus liikkua, urheilla tai ulkoilla.
Lapsibarometri on 6–7-vuotiaiden Suomessa asuvien lasten näkemyksiä kartoittava tutkimussarja. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia käytäntöjä eskarissa on, millaiset tekijät lisäävät ja vähentävät arjen mielekkyyttä eskarissa ja millaisena lapset näkevät oppimisen ja oppimisen tuen eskarissa.