Suomi liikkeelle -ohjelman rahoitukset banneri

Ministerityöryhmä linjasi Suomi liikkeelle -ohjelman rahoituksen vuodelle 2026

Liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn ministerityöryhmä linjasi kokouksessaan 21.5. Suomi liikkeelle -ohjelman 20 miljoonan euron määrärahankohdennukset vuodelle 2026.

Hallituksen käynnistämän poikkihallinnollisen ja valtioneuvostotasoisen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Ohjelmaan on varattu 80 miljoonaa euroa koko hallituskaudelle, 20 miljoonaa euroa vuosittain.

Liikkumista edistetään poikkihallinnollisesti eri ministeriöiden toimenpiteillä. Tavoitteena on luoda pysyviä yhteiskunnan rakenteita, jotka mahdollistavat liikunnallisen arjen, sekä innostaa ihmisiä tarttumaan liikkumisen mahdollisuuksiin.

Vuoden 2026 Suomi liikkeelle -määrärahasta noin 17 miljoonaa jaetaan valtionavustuksina eri tahojen liikkumista lisääviin toimenpiteisiin. Rahoitusta kohdennetaan yhteensä 14 toimenpiteeseen.

Suomi liikkeelle -ohjelman toimenpiteitä ja tuloksia seurataan eri tasoisilla mittareilla sekä liikunnan ja liikkumisen väestötutkimuksilla.

Suomi liikkeelle -ohjelman rahoituksen kohdentaminen vuonna 2026

  • Alueelliset hyvinvointipolut – Alueelliset kansanterveyden edistämisen pilotit (STM, OKM) 3,3 miljoonaa euroa
  • Liikuntaneuvonnan vahvistaminen (OKM) 2,9 miljoonaa euroa
  • Päiväkotien ja koulujen liikuntaedellytysten parantaminen pihojen luonnonmukaistamisella (OKM, YM, STM) 2,5 miljoonaa euroa
  • Liikkumista edistävät järjestöjen uudet kokeilut ja innovaatiot (OKM) 2,5 miljoonaa euroa
  • Iäkkäiden toimintakyvyn tukeminen (STM) 2,3 miljoonaa euroa
  • Move!-prosessin liikuntaneuvonta (OKM) 1,9 miljoonaa euroa
  • Liikettä saaristoon ja liikunnallisen luontomatkailun edistäminen alueilla (TEM, YM, MMM, LVM) 1,15 miljoonaa euroa
  • Kuntien asiakaslähtöiset liikuntapaikkatiedot helposti hyödynnettäväksi (OKM, STM) 0,86 miljoonaa euroa
  • Ohjelman hallinnointi: yleinen toimeenpano, viestintä, selvitystyöt ja seuranta (OKM) 0,7 miljoonaa euroa
  • Liikunnan ja toimintakyvyn lisääminen osaksi kutsuntojen sisältöä (PLM) 0,75 miljoonaa euroa
  • Kansalliset liikkumispäivät (OKM) 0,37 miljoonaa euroa
  • Liikunta ja ravitsemus hyvinvointialueilla ja yhdyspinnoilla (STM) 0,35 miljoonaa euroa
  • Pallo äitiyspakkaukseen (STM) 0,22 miljoonaa euroa
  • Liikkuva opiskelu korkeakouluille (OKM) 0,2 miljoonaa euroa

Lisäksi vuonna 2026 on käytettävissä Liikkuva koulu -kehittämisavustuksiin vuodelta 2025 siirtyvää Suomi liikkeelle -määrärahaa. Määrärahan määrä tarkentuu myöhemmin.

Lisätietoja: OKM:n sivuilta