Avustetut hankkeet ovat jo aiempina vuosina osoittautuneet tarpeellisiksi ja saaneet aikaan merkittäviä tuloksia. Avustusten tavoitteena on lisätä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta kaikenikäisille sekä erityisesti niille, jotka liikkuvat suositeltua vähemmän. Tänä vuonna liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehittämisavustusten haussa oli kaksi pääpainopistealuetta: Liikkuva varhaiskasvatus ja Ikiliikkuja.
Liikkuva varhaiskasvatus -hankkeissa tavoitteena on tukea liikunnallista toimintakulttuuria. Pyrkimyksenä on, että varhaiskasvatus mahdollistaa lapsen liikkumisen vähintään kaksi tuntia päivässä. Avustusta myönnettiin myös muihin haun kohteisiin, joita ovat esimerkiksi eri-ikäisten liikuntaneuvonta, lasten ja nuorten liikunta, perheliikunta, luontoliikunta, soveltava liikunta sekä monen ikäryhmän yhteiset hankkeet.
Tiedote ja myönnetyt avustukset alueittain löytyvät Aluehallintoviraston verkkosivuilta. Tutustu myös avustustarinoihin, joissa avustusta saaneet hankkeet esittelevät toimintaansa tarkemmin.