
Hyvä päivä -materiaalit kannustavat perheitä terveellisiin elintapoihin
Hyvä päivä -materiaalit muodostavat matalan kynnyksen elintapaohjauksen materiaalikokonaisuuden, jota hyödynnetään nelivuotiaiden vasu-keskusteluissa. Lisäksi materiaaleja käytetään osana varhaiskasvatusryhmien hyvinvointia edistävää toimintaa.
Hyvä päivä -materiaalit on luotu yhdenmukaistamaan varhaiskasvatuspalveluita sekä yhtenäistämään perheiden hyvinvoinnin edistämistä kunnissa, yksiköissä ja ryhmissä.
Materiaaleihin lukeutuu vasu-keskustelussa mukana oleva infokortti, jonka pohjalta huoltajien kanssa on helppo ottaa puheeksi perheen hyvinvointi ja elintapavalinnat. Kortin tarkoituksena onkin jakaa perustietoa terveellisistä elintavoista lapsille ja perheille.
Infokortti jaetaan perheille kotiin, ja huoltajia kannustetaan tarkastelemaan korttia lapsen kanssa myös kotona. Kivannäköisen kortin voi kiinnittää esimerkiksi jääkaapin oveen. Infokortin lisäksi Hyvä päivä -materiaaleihin kuuluu julisteita, jotka voi kiinnittää näkyville paikoille varhaiskasvatuksen yksiköihin muistuttamaan terveellisistä elintavoista.
Korttien ja julisteiden lisäksi Hyvä päivä -materiaaleihin lukeutuu paljon kaikille saatavilla olevaa verkkomateriaalia. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n (EKLU) verkkosivuilta löytyy esimerkiksi Hyvä päivä -runo ja runon pohjalta tehty jumppavideo sekä paljon vinkkejä perheen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Sivustolta löytyy vinkkejä esimerkiksi rauhoittumiseen, yhdessä liikkumiseen, ruutuaikaan ja syömiseen.
EKLU:n verkkosivuille pääset tästä.
Hyvä päivä -materiaalit on tuotettu Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan varhaiskasvatuksen sekä Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n yhteistyönä. Materiaalit ovat tuotettu osana Elintapaneuvonnan palvelupolku -hanketta. Materiaalit on kuvittanut Tiina Kärkäs-Sund (Virkkuukoukkunen).
-
Yhteystiedot
- Nimi: Lasse Heiskanen
- Yksikkö / yhteistyökumppani: Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
- Sähköposti: lasse.heiskanen@eklu.fi
- Puhelinnumero: 0405001849
Katso myös muut ideamme!

Pyöräilyeskari – pyöräily luontevana osana päiväkotipäivää

Taukotarrat tauottamaan henkilöstön paikallaanoloa

Liikennekasvatuksen verkko-oppimisympäristö varhaiskasvatuksen henkilöstölle
