Puoli päivää pihalla

Puoli päivää pihalla on oululainen toimintamalli, jonka tavoitteena on lisätä ulkoilua, retkeilyä, liikuntaa ja pedagogista toimintaa ulkona. Lähiympäristön hyödyntäminen ja uusien toimintaympäristöjen käyttöönotto sekä retkeilyn ottaminen säännölliseksi osaksi toimintaa mahdollistavat laaja-alaisempaa pedagogiikkaa.

Lähiympäristökarttoja ja retkikaappeja

Oulun kaupungin Puoli päivää pihalla -hankkeen aikana päiväkoteihin tuotettiin lähiympäristökartat, joihin on merkattu lähiympäristön puistot, liikunta-alueet, kulttuurikohteet, retkipaikat ja kaikki mielenkiintoiset paikat, joita päiväkotiryhmät voivat hyödyntää toiminnassaan. Kartat madaltavat kynnystä lähteä liikkeelle ja mahdollistavat myös yhteistyötä perheiden kanssa.

– Puoli päivää pihalla -hankkeen yhtenä onnistumisena oli myös retkikaappien perustaminen päiväkoteihin. Päiväkotien retkikaapit kokoavat koko talon retkeilyyn ja ulkona oppimiseen liittyvät materiaalit ja välineet yhteen paikkaan ja kaikkien saataville, kertoo Tarja Kuusisto Oulun kaupungin varhaiskasvatuksesta.

Vinkkimateriaalia ja nykytilan arviointia

Myös päiväkotiryhmät tuottivat hankkeen aikana pedagogista ulkotoimintamateriaalia. koottiin yksiin kansiin ja tuotoksena syntyi Vinkkivihko toiminnalliseen ulkoiluun -kirjanen, joka tarjoaa 180 valmista toimintatuokiota ulkona eri ikäryhmille. Myös perheille tuotettiin Liikettä ja leikkiä perheille -opas perheiden liikunnallisen toiminnan tueksi. Vinkkivihko ja perheille suunnattu opas ovat ladattavissa tämän ideajutun materiaaleissa.

– Hankkeen aikana otettiin käyttöön myös nykytilan arviointi ja pienet askeleet ulkotoiminnan kehittämiseen. Hyvien käytänteiden jakaminen ja ryhmien välinen yhteistyö helpottivat toiminnan suunnittelua ja mahdollistavat toiminnallisemman arjen ulkotoiminnassa, Kuusisto summaa.

Puoli päivää pihalla -toiminta myös kirjattiin toimintaa ohjaaviin asiakirjoihin, kuten vasuihin ja strategiaan. Asiakirjoihin kirjaaminen ohjaa koko varhaiskasvatuskentän toimintaa pitkäjänteisesti kohti toimintamallia, jossa ihan kaikkea voi tehdä ulkona.

 

    Yhteystiedot
  • Nimi: Tarja Kuusisto
  • Sähköposti: tarja.kuusisto@ouka.fi
  • Puhelinnumero: 0503412857