Vauhdikkaan fyysisen aktiivisuuden leikkikortit

Karkkila, Kirkkonummi ja Lohja ovat tehneet yhteistyössä vauhdikkaan fyysisen aktiivisuuden leikkikortit, joista on riisuttu kilpailu ja kiinnijäämisen pelko. Korteissa on pelejä ja leikkejä erilaisten motoristen taitojen mukaan luokiteltuna. Kaikki korttien leikit on kuvitettu, ja kortit löytyvät sekä suomeksi että ruotsiksi. Leikkikortit ovat ilmaiseksi ladattavissa käyttöön.

Vauhdikkaan fyysisen aktiivisuuden leikkikortit saivat alkunsa Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun alueellisen kuntakoordinaattoriverkoston tapaamisesta. Karkkilan, Kirkkonummen ja Lohjan liikkuvan varhaiskasvatuksen koordinaattorit Salla, Essi ja Juha aloittivat oman lähikuntien verkostoitumistyön, jonka tulosta leikkikortit ovat. Hankkeita rahoitetaan liikunnallisen elämäntavan paikallisella kehittämisavustuksella (OKM, AVI).

Vauhdikkaan fyysisen aktiivisuuden leikkikorteille on tarvetta. Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen tutkimuksen mukaan (PIILO: LIKES & Jyväskylän yliopisto, 2021) 4 – 6-vuotiaat lapset liikkuvat määrällisesti riittävästi, mutta laadullisesti puutteita on vauhdikkaan fyysisen aktiivisuuden osalta: 4 – 6-vuotiaista lapsista 46 – 85% saavuttaa tunnin vauhdikkaan fyysisen aktiivisuuden suosituksen.

Lue lisää leikkikorteista

    Yhteystiedot
  • Nimi: Essi Kaipainen
  • Sähköposti: essi.kaipainen@kirkkonummi.fi

Katso uusimmat ideamme