Kuuntele-anna lapselle mahdollisuus vaikuttaa

27.09.2022 | 13:35

- Lasten ideoihin on tartuttu aktiivisemmin. Esimerkiksi lasten kiinnostuttua  keppihevosista rakensimme keppihevosradan ja polkutraktoreille teimme oman ajoradan.

-Liikuntasalin ollessa käytössämme toiminta pohjautui säännöllisin väliajoin ainoastaan lasten toiveisiin, myös päiväkodilla järjestettyihin jumppahetkiin ovat lapset saaneet vaikuttaa.

Lisää toimintatapoja

Päiväkodin yhteisiä pihaleikkitapahtumia suunnitellaan yhdessä lasten kanssa, lapset saavat kertoa toiveitaan leikeistä


3. Kuuntele

Pidämme säännöllisiä lapsipalavereita, joissa lapset ovat saanneet olla suunnittelemassa sekä toteuttamassa myös liikunnallista toimintaa. Liikuntavälineet...


3. Kuuntele