Kuuntele- anna lapselle mahdollisuus vaikuttaa

27.09.2022 | 13:35

Havainnointi tärkeässä roolissa lasten mielenkiinnonkohteiden selvittämisessä
Lapsilla mahdollisuus valita leikkihetkillä myös liikuntavälineet leikiksi
Valmiiden suunnitelmien ja vastausten sijaan annetaan tilaa lasten omille ajatuksille ja ongelmanratkaisulle
Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa säännöllisesti.
Lasten kanssa suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä liikkumiseen motivoivia ympäristöjä
Kehutaan, kannustetaan ja tsempataan
Luodaan positiivinen ja empaattinen ilmapiiri, jossa lapsi uskaltaa toimia omalla tavallaan
Lasten toiveita kuunnellaan- ulkona vaikka koko aamupäivä
Lasten parlamentti suunnittelee toimintaa mm. metsäretkiä ja liikunnallisia aamupäiviä
Perheille syksyn alkajaisiksi kysely liikuntatoiveista- lapsille kuvitettu osio ja aikuisille sana on vapaa- osio
Liikunnan havainnointiviikon yhteydessä lapset saavat täyttää itsearviointilomalleen liikkumistaidoistaan 

Lisää toimintatapoja

Päiväkodin yhteisiä pihaleikkitapahtumia suunnitellaan yhdessä lasten kanssa, lapset saavat kertoa toiveitaan leikeistä


3. Kuuntele

Pidämme säännöllisiä lapsipalavereita, joissa lapset ovat saanneet olla suunnittelemassa sekä toteuttamassa myös liikunnallista toimintaa. Liikuntavälineet...


3. Kuuntele