lasten omat karttaretket

27.09.2022 | 13:35

Teemme kaikki metsäretkiä viikottain. Se takaa, että kaikki lapset saavat riittävästi liikettä ja pururadalla pääsee jokainen juoksemaan oman vauhdin mukaan. Kun kysyimme lapsilta minne voisimme tehdä metsälenkin seuraavaksi, niin yksi lapsista piirsi oman kartan retkipäiväksi. Tästä läti koko vuoden kestänyt idea. Jokainen lapsi piirtää vuorollaan kartan metsälenkille. Myös vanhemmat ovat osallistuneet karttojen tekoon. Karttoihin lapsi on piirtänyt ja vanhemmat kirjoittaneet retken ohjelmaa ja tärkeitä paikkoja.

Retkien myötä olemme laulaneet kalliolla, etsineet aarteita, halanneet ystävänkiveä, seikkailleet monilla mielenkiintoisilla metsäpoluilla. Monet lapset ovat vieneet kartan avulla meidät tutustumaan omaan kotipihaan. Parhaimmillaan olemme kävelleet aikuisten aktiivisuusrannekkeen mittauksen mukaan jopa 8000 askelta.

Karttaretket ovat tuoneet viikottaisiin retkiin monipuolisuutta ja lasten osallisuus pääsee hyvin mukaan kun jokainen vuorollaan saa piirtää ja suunnitella oman retken. Vuoden aikana on tehty jo monta karttaa, innokkaimmat jopa neljä kertaa.

Lisää toimintatapoja

- Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä - Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen - Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja - Omaehtoisen...


1. Vauhti virkistää

Halusimme kehittää ryhmätilasta siirtymistä siten, että sen voi tehdä muutenkin kuin kävellen. Teimme ryhmätilasta ruokailutilaan ja wc-tiloille...


1. Vauhti virkistää

Veikkolan päiväkodin ryhmissä yhdistetään liikkuminen opeteltaviin asioihin. Etenkin eskarissa ja viisivuotiaiden kanssa tehtäviin "opetustuokioihin" lisätään aina liikettä esim. trampoliinilla hyppäämistä, kuperkeikan...


1. Vauhti virkistää

Hienoja asioita oli nuo kaikki :) Arjen toiminnassa meillä: Mm. alle 3 v ryhmässä: Ruokailusta ei...


1. Vauhti virkistää