Lasten toiveita/ideoita kuunnellen

27.09.2022 | 13:35

Lasten mahdollisuutta vaikuttaa on lisätty näillä keinoin:

--olemme jumpanneet lasten lempihahmojen mukaan

--meillä on ollut lapsi pihaliikuttajana vuoroviikoin. Pihaliikuttajaa varten meillä on ulkovarastossa lasten toiveiden mukaan koottu liikuntalaatikko, jossa on kuvia eri liikuntaleikeistä ja liikuntavälineitä. Näistä liikuttaja saa sitten valita mieleistänsä tekemistä

--Käytössä on ollut myös viikon liike. Siinä lapset saavat liikuntakuvista valita liikkeen, jolla siirtymissä liikutaan

--arjessa olemme kuunnelleet lasten toiveita esim. retkistä, ja toteuttaneet näitä

Lisää toimintatapoja

Päiväkodin yhteisiä pihaleikkitapahtumia suunnitellaan yhdessä lasten kanssa, lapset saavat kertoa toiveitaan leikeistä


3. Kuuntele

Pidämme säännöllisiä lapsipalavereita, joissa lapset ovat saanneet olla suunnittelemassa sekä toteuttamassa myös liikunnallista toimintaa. Liikuntavälineet...


3. Kuuntele