Liikuntavälineet kiertoon ja koko talon temppurata

27.09.2022 | 13:35

Olemme hankkineet päiväkodillemme paljon uusia sisäliikuntavälineitä muutaman vuoden aikana. Välineet ovat lasten saatavilla ja näin ollen käytössä päivittäin.Kahden viikon välein kierrätämme liikuntavälineitä ryhmistä toisiin. Liikuntavälineet ovat muun muassa: liukumäki, tramboliinit, kuppituolit, pehmopalat, isot kuplat, erilaiset tasapainoradat ja tunnelit.  

Noin kerran kuukadessa järjestämme koko talon temppuradan, johon osallistuvat kaikki kolme päiväkodin ryhmää. Rakennamme yhdessä temppuradan joka kiertää kaikissa ryhmissä. Lapset pääsevät liikkumaan ja tutustumaan muiden ryhmien tiloihin.

 

Lisää toimintatapoja

Hankintana saatu lattiateippiä.
Nämä laitettu kiinni lattiaan kolmelle alueelle kehittämään lapsen motorisia taitoja eritavoin,...


6. Välineet ja lelut

Varsinkin ulkona on hauskaa hullutella leluilla. Ripustetaan esim. lapioita tai vanteita maalitauluiksi ja heitetään...


6. Välineet ja lelut

Stålarminkadun päiväkoti, Turku Omaehtoista liikuntaa on lisätty kuudella ryhmästä toiseen kiertävällä liikuntavälinekassilla. Kasseissa on mm.tasapainoiluun, heittämiseen,...


6. Välineet ja lelut

- Liikuntavälineet ovat lasten saatavilla myös vapaan leikin aikana, sekä ulkona, että sisällä. - Liikuntaa lisääviä...


6. Välineet ja lelut