Metsään ja leikkipuistoon

27.09.2022 | 13:35

Olemme jo useamman vuoden sopineet naapuripäiväkodin kanssa pihojen vaihdosta, nyt tämä on jo rutiinia. Joka kuukauden ensimmäinen maanantai kirmaamme iloisina  naapurin pihalle. Vuodenaikojen vaihtelukin tuo tähän oman mausteensa. Lähimetsää käytetään viikoittain retkillä. Olemme myös järjestäneet sinne kaikkien yhteisen joulutapahtuman ja Aleksis Kiven päivän luontopolun, nyt jo useamman kerran. Tuttu metsä näyttäytyy aivan eri tavalla. Lähistöllä on myös useampi leikkipuisto, joissa voi käydä lapsiryhmän kanssa. Pelkästään kävelyretki kirvoittaa usein lasten kielet; kuka asuu missäkin, minne päin kuljetaan, tuolla minä olen käynyt jne. ja askeleita karttuu. Viskareiden juoksutapahtuma järjestettiin lähipuistoalueen hiekkapolulla ja vauhtia riitti.

Lisää toimintatapoja

Toimintakorit: Toimintamme on ollut jo pitkään luonnossa ja lähiympäristössä. Teimme toimintakoreja eri toiminnoille, jotka...


5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa

Olemme laittaneet päiväkotiemme pihaleikkisäännöt julkisille pedanet sivuillemme perheiden tutustuttavaksi. Keräämme sähköisellä kyselyllä perheiltä palautetta...


5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa