Pihamaalauksia

27.09.2022 | 13:35

Viime kaudella yksi kehittämiskohteemme oli ulkoilun piristäminen. Tähän työyhteisömme keksi paljon ideoita, joista osa vielä toteuttamatta, jatkamme tätä aihetta tulevallakin kaudella. Koronakevään ansiosta oli aikaa toteuttaa pihamaalauksia. Lapset osallistuivat ideointiin, näin toteutui myös osallisuus. Harmi kun kuvaa en saa liitettyä, mutta yksi suosittu pihamaalaus on "hamsterin juoksupyörä" eli kaksi isoa ympyrää sisäkkäin, jossa ympyrän väliseen alueeseen tehty ikäänkuin tikapuut, osa ruuduista maalattu eri väreillä. Tämä idea vain tuli  jostain, tähän ei ole tarkkaa leikki-ideaakaan, mutta suosittu se on. Lapset juoksevat tässä kiinniottoleikkiä, ruudulta ruudulle voi hyppiä, loikkia ja väriruuduille voi sopia jonkun tietyn liikkeen. Tämä toimii myös tervapataleikissä, polttopallossa ja on mainio kokoontumispaikka!

Lisää toimintatapoja

Toimintakorit: Toimintamme on ollut jo pitkään luonnossa ja lähiympäristössä. Teimme toimintakoreja eri toiminnoille, jotka...


5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa

Olemme laittaneet päiväkotiemme pihaleikkisäännöt julkisille pedanet sivuillemme perheiden tutustuttavaksi. Keräämme sähköisellä kyselyllä perheiltä palautetta...


5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa