Pihan siivous ja puutarhatyöt

27.09.2022 | 13:35

Lapset osallistuvat pihan siivoukseen harjaten hiekkaa ja lehtiä, kitkemällä kasvia, käräämällä multaa. Puutarhassa jokaisella ryhmällä oma kasvulava, jota ryhmän lapset hoitavat yhdessä kitkemisen, kasvattamisen, kastelun yms. Pidämme syksyllä ja keväällä siivoustalkoita lasten kanssa, joilloin sivioamme yhdessä ulkoleikkivarastot ( lapset kantavat lelulaatitkot varastosta, lajitteltvat leluja ja harjaavat hiekkaa pois pihasta).

Lisää toimintatapoja

- Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä - Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen - Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja - Omaehtoisen...


1. Vauhti virkistää

Halusimme kehittää ryhmätilasta siirtymistä siten, että sen voi tehdä muutenkin kuin kävellen. Teimme ryhmätilasta ruokailutilaan ja wc-tiloille...


1. Vauhti virkistää

Veikkolan päiväkodin ryhmissä yhdistetään liikkuminen opeteltaviin asioihin. Etenkin eskarissa ja viisivuotiaiden kanssa tehtäviin "opetustuokioihin" lisätään aina liikettä esim. trampoliinilla hyppäämistä, kuperkeikan...


1. Vauhti virkistää

Hienoja asioita oli nuo kaikki :) Arjen toiminnassa meillä: Mm. alle 3 v ryhmässä: Ruokailusta ei...


1. Vauhti virkistää