Sankaritähdet

27.09.2022 | 13:35

Sankaritähdet -projektin tavoitteena oli saada lapset liikkumaan päivässä enemmän sekä päiväkodissa että kotona. Osallistimme vanhemmat osallistumaan projektiin yhdessä oman lapsen kanssa.

Tähtiä sai sekä päiväkodissa että kotona, kun liikkui. Päiväkodissa sovitut tähti-liikkumiset vaihtelivat lapsiryhmästä (ja lapsien iästä), mutta jokaisella ryhmällä oli oma sovittu tapa, josta tähtiä sai kerättyä. Koteihin jaettiin jokaiselle lapselle TÄHTI-passi, jossa oli ohjeistettuna eri paikat (puisto, kenttä, kotipiha, metsä) ja erilaisia liikkumistehtäviä. Aina liikkuessaan lapsi sai värittää tähden omasta passista.

Jokainen ryhmä kokosi kaikista tähdistä oman tähtitaivaan, jonne laitettiin yhtä paljon tähtiä kuin passeissa oli lisäten toki tähdet, jotka kerättiin päiväkotipäivän aikana.

Lopussa järjestimme koko päiväkodin SANKARITÄHTI-juhlat, jonne lapset saivat pukeutua sankariksi - juuri sellaiseksi, kuin jokainen itse näkee sankarin. Keräsimme kaikki tähtitaivaat yhdelle ja samalle seinälle, ja ihailimme, kuinka paljon olimmekaan ehtineet liikkua!

Lisää toimintatapoja

- Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä - Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen - Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja - Omaehtoisen...


1. Vauhti virkistää

Halusimme kehittää ryhmätilasta siirtymistä siten, että sen voi tehdä muutenkin kuin kävellen. Teimme ryhmätilasta ruokailutilaan ja wc-tiloille...


1. Vauhti virkistää

Veikkolan päiväkodin ryhmissä yhdistetään liikkuminen opeteltaviin asioihin. Etenkin eskarissa ja viisivuotiaiden kanssa tehtäviin "opetustuokioihin" lisätään aina liikettä esim. trampoliinilla hyppäämistä, kuperkeikan...


1. Vauhti virkistää

Hienoja asioita oli nuo kaikki :) Arjen toiminnassa meillä: Mm. alle 3 v ryhmässä: Ruokailusta ei...


1. Vauhti virkistää