Toiminnallinen ulkoilu

27.09.2022 | 13:35

Eskariryhmämme aloittaa päivän ulkoilulla klo 8.30, silloin kun muut ryhmät ovat vielä sisällä. Koko piha on näin yksin eskariryhmän käytössä, mikä mahdollistaa paremmin vauhdikkaatkin leikit eikä keinuihin, potkupyörille, kiipeilytelineisiin tai muihin välineisiin pääse syntymään ruuhkaa. Eskareiden ulkoillessa keskenään on pihalla myös osittain sallivammat säännöt kuin silloin, kun pihassa ulkoilee paljon lapsia/pienempiä lapsia. Eskareiden ulkoillessa on esim. kiipeilytelineen putken päälle kiipeäminen sallittua. (Pihasäännöt ovat sallivia muutenkin, mutta kun lapsia on vähemmän ja he ovat vanhempia, on katsottu että turvallisuusnäkökohdat täyttyvät vieläkin sallivimmilla säännöillä).

Eskareiden ulkoilu alkaa aina "Sykettä sydämeen -tuokiolla". Tällöin leikitään yhdessä jokin sykettä nostattava liikuntaleikki. Vuoden aikana lapset oppivat näin monta vauhdikasta liikunta- ja perinneleikkiä. Keväällä on mukava huomata, miten lapset ovat oppineet liikuntaleikkien lomassa myös sääntöjen noudattamista, yhdessä toimimista, voittamista ja häviämistä ym. ja monella huomaa peruskunnon kohoamisen selkeästi!

Pihaan on tuotu auton ja traktorin renkaita ja niitä hyödyntäen eskarit ideoivat ja rakentavat viikoittain ulkoilun aikana myös toiminnallisia ratoja. Leluvarastosta hyödynnetään leluja ja ne saavat radalla mitä erilaisimpia käyttötarkoituksia. Lapset ovat hyviä ideoimaan ja aikuisen tehtäväksi jää lähinnä mahdollistaminen!

Lisää toimintatapoja

- Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä - Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen - Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja - Omaehtoisen...


1. Vauhti virkistää

Halusimme kehittää ryhmätilasta siirtymistä siten, että sen voi tehdä muutenkin kuin kävellen. Teimme ryhmätilasta ruokailutilaan ja wc-tiloille...


1. Vauhti virkistää

Veikkolan päiväkodin ryhmissä yhdistetään liikkuminen opeteltaviin asioihin. Etenkin eskarissa ja viisivuotiaiden kanssa tehtäviin "opetustuokioihin" lisätään aina liikettä esim. trampoliinilla hyppäämistä, kuperkeikan...


1. Vauhti virkistää

Hienoja asioita oli nuo kaikki :) Arjen toiminnassa meillä: Mm. alle 3 v ryhmässä: Ruokailusta ei...


1. Vauhti virkistää