Uittamolla kuunnellaan lapsia :)

27.09.2022 | 13:35

Toiminnan suunnittelu lapsijohtoista. Myös vanhempien toiveita huomioidaan. Lasten kokouksissa kerran kuukaudessa kuunnellaan lasten ja vanhempien toiveita toiminnan suhteen ja kyseisen kuukauden toiminta suunnitellaan kokouksen perusteella.

Saroissa (monivammaisten lasten kuntouttava erityisryhmä) lapset eivät pysty kertomaan sanoin omia toiveitaan. He kertovat ilmeillä, eleillä ja ääntelyillä oman mielipiteensä. Vauhdikkaat jutut/toimintaradat suosittuja. Trampoliini ja mäenlasku. Uinti herättelee passiivista lasta: iloinen ilme.

Apilat (alle kolmivuotiaat): Lapset juoksentelevat energisinä paljain jaloin tai tossut jalassa, kiipeävät penkeille, hyppäävät alas. Rytmisoittimien käyttö liikunnallistunut: lapset juoksevat pehmonallet ja soittimet käsissä kokeillen millainen ääni lähtee huonekaluista. Autoilu lapsen kehon päällä sanoittaen samalla, missä kehonosassa ajellaan.

Kaislat (3-5 -vuotiaat): Lempiliikuntakysely perheille.

Taskuravut (5 -vuotiaat): Lapset tietävät, mitä välineitä on saatavilla ja missä ne ovat. Lasten ideoimissa sirkusjuhlissa lapset saivat itse päättää oman roolinsa.

Eskarit: Vapaassa leikissä mahdollisuus oamehtoiseen luovuuteen. Ohjatun liikunnan lopuksi mahdollisuus omaehtoiseen toimintaan. Kuormaliina hankittu lasten toiveesta tasapainoiluun. Laulu- ja liikuntaesitykset toisille; mm. kevätkirkossa metsässä omaehtoisia esityksiä. Sähly suosittu sisällä ja ulkona. Jalkapallo ja koripallo ulkona. Vapaa leikki -sisustus: kauppaleikki euroviikon aikana. Trampoliini aina käytössä.

Lisää toimintatapoja

Päiväkodin yhteisiä pihaleikkitapahtumia suunnitellaan yhdessä lasten kanssa, lapset saavat kertoa toiveitaan leikeistä


3. Kuuntele

Olemme pyrkineet osallistamaan lapsia ideoimaan ja toteuttamaan kaikenlaisia liikunnallisia tuokioita. Toiveita on kysytty esim. lastenkokouksissa, ja niitä on...


3. Kuuntele

Pidämme säännöllisiä lapsipalavereita, joissa lapset ovat saanneet olla suunnittelemassa sekä toteuttamassa myös liikunnallista toimintaa. Liikuntavälineet...


3. Kuuntele