Välineet esillä

27.09.2022 | 13:35

Ohjelman tutustumisvaiheessa koko talon aiheena oli liikuntavälineet esille aktiiviseen käyttöön sekä sisällä että ulkona. Tätä asiaa työstettiin liikuntavälineiden tarkalla kartoituksella ja listauksella (sekä sisällä että ulkona), konkreettisesti ottamalla liikuntavälineet lasten saataville ja huolehtimalla siitä, että ryhmissä olevia välineitä vaihdetaan lasten kiinnostuksen ja tarpeiden mukaan. Taloon hankittiin tällöin myös lisää liikuntavälineitä Ilo kasvaa liikkuen - hankerahoilla ja panostettiin mm. lattiateippauksiin. 

Tähän kehittämiskohteeseen sisältyi myös keväällä 2019 pihalla pidetyt pihan kevättalkoot. Perheet oli kutsuttu koolle. Ohjelmassa oli mm. potku- ja polkupyörien huoltoa.

Lisää toimintatapoja

Hankintana saatu lattiateippiä.
Nämä laitettu kiinni lattiaan kolmelle alueelle kehittämään lapsen motorisia taitoja eritavoin,...


6. Välineet ja lelut

Varsinkin ulkona on hauskaa hullutella leluilla. Ripustetaan esim. lapioita tai vanteita maalitauluiksi ja heitetään...


6. Välineet ja lelut

Stålarminkadun päiväkoti, Turku Omaehtoista liikuntaa on lisätty kuudella ryhmästä toiseen kiertävällä liikuntavälinekassilla. Kasseissa on mm.tasapainoiluun, heittämiseen,...


6. Välineet ja lelut

- Liikuntavälineet ovat lasten saatavilla myös vapaan leikin aikana, sekä ulkona, että sisällä. - Liikuntaa lisääviä...


6. Välineet ja lelut