Vauhti virkistää

27.09.2022 | 13:35

Sisätiloissa tapahtuva pedagoginen toiminta on muuttunut toiminnallisemmaksi ja pitkiä paikallaanolojaksoja välttäväksi.  Esimerkiksi isompien ryhmässä on aamupiirissä tehty säännöllisesti etunojapunnerruksia, kyykkyhaastetta ja vatsalihashaastetta.  Toiminnan suunnitellussa pyritään huomioimaan, että liikkumista on sopivasti pitkin päivää. Esimerkiksi lauluhetkillä on enemmän liikuntalaululeikkejä. Myös siirtymätilanteet on pyritty huomioimaan niin, ettei lapsille tule pitkiä odotteluja.

Lisää toimintatapoja

- Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä - Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen - Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja - Omaehtoisen...


1. Vauhti virkistää

Halusimme kehittää ryhmätilasta siirtymistä siten, että sen voi tehdä muutenkin kuin kävellen. Teimme ryhmätilasta ruokailutilaan ja wc-tiloille...


1. Vauhti virkistää

Veikkolan päiväkodin ryhmissä yhdistetään liikkuminen opeteltaviin asioihin. Etenkin eskarissa ja viisivuotiaiden kanssa tehtäviin "opetustuokioihin" lisätään aina liikettä esim. trampoliinilla hyppäämistä, kuperkeikan...


1. Vauhti virkistää

Hienoja asioita oli nuo kaikki :) Arjen toiminnassa meillä: Mm. alle 3 v ryhmässä: Ruokailusta ei...


1. Vauhti virkistää