Ulkoilemme säällä kuin säällä.
Tutkimme monipuolisesti lähiympäristöä.
Metsäretkiä tehdään säännöllisesti.
Luonnosa kotonan- Kotakarhut retkeilevät päiväkodin ulkopuolella kolmesti viikossa.
Päiväkodin sisätilat ja monimuotoinen piha aktiivisessa käytössä sekä omaehtoisessa että ohjatussa liikkumisessa.
Hiihtämään pääsee päiväkodin pihalla tai läheisellä pellolla.
Luistelukenttä on kävelymatkan päässä.
Varhaiskasvatuksen käytössä myös koulun kentät ja liikuntasali sekä liikennepuisto.
Olemme mukana Ilo kasvaa ulkona- hankkeessa.
Ympäristö haastaa ja hauskuttaa
27.09.2022 | 13:35
Lisää toimintatapoja
Toimintakorit: Toimintamme on ollut jo pitkään luonnossa ja lähiympäristössä. Teimme toimintakoreja eri toiminnoille, jotka...
5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa
Olemme laittaneet päiväkotiemme pihaleikkisäännöt julkisille pedanet sivuillemme perheiden tutustuttavaksi. Keräämme sähköisellä kyselyllä perheiltä palautetta...
5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa
Tavoite: pvm. 20.9. Syksyllä 2021 Omenat ja Päärynät toteuttavat varhaiskasvatusta mahdollisuuksien mukaan entistä enemmän...
5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa
Lähiympäristöretket mahdollistavat erilaisiin seikkailuihin sekä kehittävät monenlaisia motorisia perustaitoja. Skeittipuistossa voi mm. juosta, kiipeillä, pyöräillä sekä...
5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa