Ympäristö haastaa ja hauskuttaa

27.09.2022 | 13:35

Ulkoilemme säällä kuin säällä.
Tutkimme monipuolisesti lähiympäristöä.
Metsäretkiä tehdään säännöllisesti.
Luonnosa kotonan- Kotakarhut retkeilevät päiväkodin ulkopuolella kolmesti viikossa.
Päiväkodin sisätilat ja monimuotoinen piha aktiivisessa käytössä sekä omaehtoisessa että ohjatussa liikkumisessa.
Hiihtämään pääsee päiväkodin pihalla tai läheisellä pellolla.
Luistelukenttä on kävelymatkan päässä.
Varhaiskasvatuksen käytössä myös koulun kentät ja liikuntasali sekä liikennepuisto.
Olemme mukana Ilo kasvaa ulkona- hankkeessa.

Lisää toimintatapoja

Toimintakorit: Toimintamme on ollut jo pitkään luonnossa ja lähiympäristössä. Teimme toimintakoreja eri toiminnoille, jotka...


5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa

Olemme laittaneet päiväkotiemme pihaleikkisäännöt julkisille pedanet sivuillemme perheiden tutustuttavaksi. Keräämme sähköisellä kyselyllä perheiltä palautetta...


5. Ympäristö haastaa ja hauskuuttaa