Toiminnan vakiinnuttaminen
Toiminnan vakiinnuttamisen -vaiheessa peilataan tehtyä kehitystyötä ja pohditaan, miten oman yksikön toimintakulttuuri on muuttunut. Yksiköitä kannustetaan tekemään oma hyvä työnsä näkyväksi huoltajille ja muille varhaiskasvatusyksiköille.
Seuraavia kysymyksiä voi hyödyntää oman toimintakulttuurin muutosta pohdittaessa:
- Millaisia konkreettisia muutoksia yksikössänne on tapahtunut Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaan mukaan lähtemisen myötä?
- Missä olette onnistuneet parhaiten?
- Mikä on ollut haastavinta kehitystyössä?
- Miten olette tehneet tai aiotte tehdä näkyväksi tekemäänne kehitystyötä?
- Miten varmistatte hyvien käytänteiden ja toiminnan jatkuvuuden yksikössänne?
Aktiivisen toimintakulttuurin kehittäminen ja ylläpitäminen jatkuu yksiköissä myös vakiinnuttamisvaiheen jälkeen. Säännöllinen Nykytilan arviointi auttaa valitsemaan oikeat kehittämiskohteet.
Kannustamme teitä jakamaan ohjelmapolun aikana nousseet ideat Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman ideapankkiin. Täten voit jakaa oman liikkumisvinkkisi tai hyvän käytännön myös muille!
Onko sinulla idea, jonka haluaisit jakaa muillekin?
Uusia ideoita liikkumiseen
Tiedetorstai 2024 – tutkimuksesta käytäntöön
Liikkumisen lisääminen
Toiminnan organisointi
Liikunnallisilla joulukalentereilla liikettä joulukuuhun
Liikkumisen lisääminen
Motoriset taidot ja toiminnallisuus
Osallistuminen ja osallisuus
Toiminnan organisointi
Yhteistyö lasten liikkumisen edistämiseksi
Esimerkkejä aktivoivista ja liikettä lisäävistä päiväkotipihoista
Liikkumisen lisääminen
Liikuntavälineet
Motoriset taidot ja toiminnallisuus
Oppimisympäristöt
Tasa-arvoinen varhaiskasvatus -sivusto tarjoaa tietoa ja materiaaleja tasa-arvosta
Osallistuminen ja osallisuus
Toiminnan organisointi