Uusia tuulia ulkoliikuntaan

Alkaako päiväkotinne ulkotoiminta toistaa itseään ja uudet ideat ovat vähissä? Näiden kuuden vinkin avulla varhaiskasvatuksen ulkotoimintaa saa virkistettyä. Ideat on koottu päiväkotien ohjelma-alustalla jakamista ideoista.

1. Ulkoliikuttaja

Päiväkodissa voidaan sopia ulkoliikuttajasta, joka omalla vuorollaan liikuttaa lapsia pihalla haluamallaan tavalla. Ulkoliikuttaja voi ohjata pelejä ja leikkejä, tehdä liikuntaradan, juoksuttaa lapsia, järjestää viestin jne. Ohjattua toimintaa voi järjestää esimerkiksi päivittäin tai viikoittain, ja lasten toiveita kannattaa kuunnella ja kysellä. Liikuttaja saa itsekin päivän urheiluhetken heittäytymällä mukaan järjestämäänsä toimintaan. Etukäteen laadittu karkea runko liikuntahetken ohjelmasta takaa sen, ettei peräkkäisinä päivinä/viikkoina pelata samaa peliä.

Uittamon päiväkodin liikuntavinkki ohjattuun liikuntatuokioon: “Missä minun lapseni ovat?” -leikki

Lapset ovat rivissä, ohjaaja jonkin matkan päässä heistä. Ohjaaja huutaa: ”Missä minun lapseni ovat?”, johon lapset vastaavat “täällä”. Ohjaaja kysyy, mitä he siellä tekevät, ja pyytää lapset luokseen. Ennen kuin lapset lähtevät liikkeelle, he kysyvät “mutta miten?”. Ohjaaja kertoo tavan, jolla lapset tulevat hänen luokseen, esimerkiksi hyppien, hiipien, juosten, takaperin jne. Välillä voidaan vaihtaa, että ohjaajan paikalle tulee lapsi.

2. Puutarhatyö

Päiväkodin pihan rauhalliseen nurkkaan voidaan rakentaa pienoispuutarha, jossa jokaiselle ryhmälle on oma kasvulavansa. Lapset saavat tehdä ohjatusti puutarhatöitä, kuten istuttaa, kastella, kitkeä ja kärrätä pieniä määriä multaa. Samalla voidaan keskustella kukkien ja kasvien hyödyistä niin ihmisille kuin esimerkiksi pölyttäjille.

3. Siivoustalkoot

Keväisin ja syksyisin lasten kanssa pidettävät siivoustalkoot auttavat lapsia ymmärtämään, että ympäristöstä on hyvä pitää huolta. Epäjärjestys voi aiheuttaa tapaturmia, siisteys ehkäisee niitä. Lisäksi halutut tavarat löytyvät paremmin, kun niille on oma paikkansa. Siivoustalkoissa voidaan esimerkiksi järjestellä ulkoleikkivarastot, lajitella leluja, haravoida ja harjata hiekkaa. Laatikoihin ja hyllyihin voidaan tehdä lappuja, jotka kertovat, mitä missäkin kuuluu olla. Lisäksi osa lapsista voi pyyhkiä vaikkapa ovenkahvoja.

4. Pihojen vaihto

Jos kaksi päiväkotia on lähekkäin, voidaan sopia pihojen vaihdosta. Tällöin esimerkiksi kerran viikossa tai kuukaudessa suunnataan toisen päiväkodin pihalle. Keskenään erilaiset pihat antavat lapsille uusia liikkumismahdollisuuksia ja lapset saavat uusia kavereita.

5. Auton ja traktorin renkaat

Autojen ja traktorien renkaat tuovat ulkoliikuntaan uutta maustetta. Renkaista voi rakentaa erilaisia ratoja, niiden päällä voi kiipeillä ja pienimmät voivat pujahdella renkaiden läpi. Renkaaseen on mahdollista myös heittää palloja, hernepusseja jne. Niiden päällä voi myös ajella leikkiautoilla tai harjoitella tasapainoilua. Vain mielikuvitus on rajana, ja monesti lapset itsekin keksivät renkailla mieleistä puuhaa. Renkaat ovat hyvä sijoitus, sillä ne ovat kestäviä ja palvelevat pitkään. Jotkut paikat voivat tarjota käytettyjä renkaita myös ilmaiseksi, mutta aivan huonokuntoisia renkaita ei ole syytä ottaa leikkeihin, sillä niistä voi irrota kumia. Renkaiden käyttöikää saa pidennettyä säilyttämällä renkaita viileässä, pimeässä ja kuivassa varastossa.

6. Ötökkähotellin rakentaminen

Perinteinen metsäkävely saa uuden vivahteen, kun kävelyn aikana kerätään tarvikkeita ötökkähotelliin. Ötökkähotelleissa ötökät saavat yöpyä, talvehtia ja lisääntyä rauhassa. Ötökkähotellin rakentamisen kautta lapset oppivat ymmärtämään ötököiden elämää ja luonnon merkitystä eläville olennoille. Lisäksi rakentaminen opettaa kädentaitoja, ja siitä saa lapsille mieluisan ulkoprojektin. Ötökkähotelleista voi lukea lisää esimerkiksi Marttojen sivuilta.

Katso muut vinkkimme ulkoliikuntaan!

Tabata-träning utomhus

Liikkumisen lisääminen Motoriset taidot ja toiminnallisuus Oppimisympäristöt Toiminnan organisointi