Lapset leikkivarjon alla

Kirkkonummen kaikki toimipaikat hyödyntävät nykytilan arviointia

Nykytilan arviointi -työkalu on käytössä kaikilla Kirkkonummen 35 päiväkodilla, 17 perhepäivähoitajalla ja kolmella asukaspuistolla. Kunnan noin 2 500 lasta ovat mukana toiminnassa, joka kehittyy jatkuvasti.

Itsearviointityökalu kertoo toimipaikan Liikkuva varhaiskasvatus -toiminnan vahvuudet ja kehittämiskohteet sekä auttaa asettamaan tavoitteita liikunnallisen toimintakulttuurin edistämiseksi. Toimipaikkojen tulokset kootaan kuntakohtaisiksi tuloksiksi. Kirkkonummella tuloksia käsitellään toimipaikkojen lisäksi varhaiskasvatuksen johtotiimissä ja esimiespäivässä sekä yksityisten palveluntuottajien kokouksessa.

Kirkkonummella nykytilan arvioinnit tehdään aina 17. päivään tammikuuta mennessä, ja tulosten pohjalta asetetut tavoitteet kirjataan kunnan varhaiskasvatuksen arvioinnin seurantalomakkeeseen eli käyttösuunnitelmaan.

Yhteinen nykytilan arviointien palautusajankohta luo yhtenäistä rytmiä tavoitteenasetteluun, tulosten käsittelyyn kuntatasolla sekä toiminnan seurantaan ja arviointiin. Käyttösuunnitelman tavoitteita arvioidaan vuosittain heinäkuussa ja joulukuussa.

Valtakunnallisesti työkalua suositellaan käytettäväksi viimeistään maalis-huhtikuussa, jolloin arvioinnista saa parhaan hyödyn seuraavan toimintavuoden suunnitteluun.

Vahvuuksina liikuntavälineet ja motoriset taidot

– Tämä on monipuolinen työkalu, joten miksei se olisi käytössä kaikilla, kysyy varhaiskasvatuksen palveluohjaaja Mirja Toivonen, jonka vastuualueeseen Liikkuva varhaiskasvatus Kirkkonummella kuuluu.

Kirkkonummi on ollut mukana liikkumisen edistämistyössä jo reilut viisi vuotta Ilo kasvaa liikkuen -ajoista alkaen. Arviointityökalu on ollut käytössä vuodesta 2018 ensin kunnallisissa toimipaikoissa, ja vuonna 2020 mukaan tulivat yksityiset toimipaikat.

Asiaa on ohjattu ja sparrattu useissa tilaisuuksissa ja esimerkiksi paikallinen liikunnan aluejärjestö on käynyt kertomassa työkalun hyödyntämisestä. Nykytilan arvioinnin täyttäminen on myös yksi edellytyksistä hankeavustuksen saamiseksi.

Nykytilan arviointi on tehty systemaattisesti Kirkkonummella kolme kertaa.

– Viimeisimmässä arvioinnissa nousivat esiin vahvuuksina liikuntavälineet ja motoriset taidot, mistä olemme iloisia, koska juuri niihin olimme satsanneet Liiku mun kanssa -hankkeen ensimmäisellä hankekaudella. Kehittämiskohteeksi nousi yhteistyö lasten liikkumisen edistämiseksi, mikä on selkeästi seurausta koronavuodesta, kun yhteistyö esimerkiksi urheiluseurojen kanssa on ollut lähes mahdotonta, Toivonen sanoo.

Ryhmien vastauksista syntyy toimipaikan yhteinen koonti

Kirkkonummella nykytilan arviointia suositellaan täytettäväksi ryhmäkohtaisesti. Yksittäisen toimipaikan tulokset eivät ole julkisia, vaan tiedot jäävät toimipaikan omaan käyttöön. Sen sijaan kuntien ja AVI-alueiden tuloksia löytyy koosteina Seuranta-Virvelistä.

– Työyhteisössä syntyvä keskustelu on tärkeintä, painottaa Liiku mun kanssa -hankkeen hankekoordinaattori Essi Kaipainen, joka työskentelee myös arviointityökalun sparraajana Kirkkonummella.

Hän auttaa toimipaikkoja työkalun ja tulosten hyödyntämisessä sekä muuttamaan kehittämiskohteet konkreettisiksi tavoitteiksi ja toimenpiteiksi. Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman kehitä-vaiheen sparrausta toteutetaan Kirkkonummella linkittämällä valitut tavoitteet ja toimenpiteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksiin.

Kaipaisen mukaan päiväkodeissa arviointi tehdään ryhmäkohtaisesti. Liikuntavastaava kokoaa ryhmien vastaukset yhteen ja syöttää ne ohjelma-alustalle.

– Ryhmien vastauksista koottava toimipaikkakohtainen koonti nostaa esiin kaikkien ryhmien näkökulmat, jotka saattavat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, muistuttaa Kaipainen.

Hän vakuuttaa, että vaikka arviointi vaatii jonkin verran töitä henkilöstöltä, se kannattaa ehdottomasti.

Lisätietoja:

Essi Kaipainen
Liiku mun kanssa! -hankekoordinaattori
essi.kaipainen (a) kirkkonummi.fi
puh. 050 4143 553

Lisätietoja Nykytilan arviointi varhaiskasvatukseen -työkalusta:
https://www.liikkuvavarhaiskasvatus.fi/fi/nykytilan-arviointi

Nykytilan arviointi varhaiskasvatukseen -työkalun esittelyvideo Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman YouTube-kanavassa