Lapset kiipeilee kiipeilyseinällä

Liikkuvat-palkinnot 2022

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Liikkuvat-palkinnot esimerkillisestä työstä lasten ja nuorten liikkumisen edistämisessä.

Palkinnot myönnettiin Liikkuva varhaiskasvatus -yksiköille, Liikkuville kouluille ja Liikkuva opiskelu -oppilaitoksille. Palkinnoilla kiinnitetään huomiota toimintaan, jossa edistetään rohkeasti, määrätietoisesti ja innovatiivisesti lasten ja nuorten liikkumista ja liikunnallista toimintakulttuuria.

Liikkuva varhaiskasvatus -palkinnon saivat Keskustan päiväkoti Kouvolasta ja Pöljän päiväkoti Siilinjärveltä. Liikkuva koulu -palkinnon saivat Huhtasuon yhtenäiskoulu Jyväskylästä ja Ihalan koulu Raisiosta. Liikkuva opiskelu -palkinnon saivat Haukiputaan lukio Oulusta ja Savon koulutuskuntayhtymä (Varkaus, Kuopio, Siilinjärvi, Iisalmi).

Palkintomääräraha Liikkuvat-palkinnoille on yhteensä 21 000 euroa. Palkintosummat on suhteutettu palkittavien yksikköjen kokoon. Palkintorahat tulee käyttää liikkumisen edistämiseen varhaiskasvatus-, koulu- ja opiskeluympäristössä. Esityksen palkinnon saajiksi on tehnyt Liikkuvat-ohjelmat yhteistyössä aluehallintovirastojen ja Liikunnan aluejärjestöjen kanssa.

– Päiväkodeilla, kouluilla ja oppilaitoksilla on keskeinen rooli lasten ja nuorten kasvattamisessa liikunnalliseen elämäntapaan. Riittävät motoriset perustaidot, osaamisen kokemukset ja liikkumisen ilo luovat edellytykset terveelliselle ja turvalliselle kasvulle ja kehitykselle sekä oppimiselle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen painottaa.

Liikkuvat-palkinnot 2022

Vuoden Liikkuva varhaiskasvatus -yksiköt:
Pöljän päiväkoti (Siilinjärvi)
Keskustan päiväkoti (Kouvola)

Vuoden Liikkuvat koulut:
Huhtasuon yhtenäiskoulu (Jyväskylä)
Ihalan koulu (Raisio)

Vuoden Liikkuvat oppilaitokset:
Haukiputaan lukio (Oulu)
Savon koulutuskuntayhtymä Sakky (Varkaus, Kuopio, Siilinjärvi, Iisalmi)