Arkiseikkailun bingoruudukko ja käpyjä.

Olarin päiväkoti innokkaasti mukana Arkiseikkailussa

Menestyksekäs Arkiseikkailu-kampanja kannustaa aikuista ja lasta liikkumaan yhdessä lähiluonnossa. Tänä vuonna arkiseikkailun ajankohta on 26.9.–7.10.2022. Olarin päiväkodissa Espoossa ihastuttiin kampanjan helppouteen ja haluttiin lähteä mukaan tänäkin vuonna. Tässä tekstissä kerromme, miten Arkiseikkailu näkyy espoolaisen päiväkodin arjessa.

Kaisa Jämsén Espoon Olarin päiväkodista kertoo, että Arkiseikkailu on päiväkodissa koettu helppona juttuna. Kampanjaan on helppo osallistua ja sen tehtäviä toteuttaa, vaikka päiväkodin arki olisikin todella kiireistä.

– Kampanjaan osallistuminen ei vaadi hirveästi vaivannäköä. Tänä vuonna tulostin materiaalit ja laminoin ne. Julistepaketin saimme valmiina postissa. Ennakkovalmisteluina suunnittelin myös metsäretken päiväkodin lähialueelle, jonka toteutimmekin heti kampanjan käynnistyttyä, Jämsén kertoo.

Arkiseikkailulle metsään

Päiväkodin metsäretkellä toteutettiin Arkiseikkailun bingoruudukon tehtäviä. Tehdyt tehtävät raksittiin laminoituun bingoruudukkoon poispyyhittävällä tussilla. Näin materiaaleja voi käyttää aina myös uudelleen. Jämsénin mukaan lapset pitivät esimerkiksi tehtävästä, jossa piti etsiä kolme eriväristä lehteä.

– Erityisen paljon lapset tykkäsivät myös tehtävästä, jossa kerättiin mahdollisimman paljon käpyjä käpybuffetiksi. Lopuksi laskimme kahden ryhmän keräämät kävyt ja kilpailimme leikkimielisesti siitä, kumpi ryhmistä oli kerännyt niitä enemmän. Voittajajoukkueen käpysaalis oli 128 käpyä, ja sehän riemastutti lapsia! Jämsén nauraa.

Mukana metsäretkellä oli tällä kertaa 4–5-vuotiaiden ryhmä, mutta Jämsénin mukaan Arkiseikkailun tehtäviä voi helposti soveltaa myös pienemmille lapsille.

Arkiseikkailulle perheen kanssa

Olarin päiväkodissa Arkiseikkailusta on aktiivisesti tiedotettu myös lasten perheille. Jämsén kertoo tulostaneensa Arkiseikkailun materiaalit ja saatekirjeen jokaiseen kotiin vietäväksi.

– Ajattelimme kannustaa perheitä Arkiseikkailuun myös sähköisen viestikanavamme kautta. Kerromme viestissä, että tulemme tiettynä päivänä keskustelemaan lasten kanssa yhteisesti, mitä kukakin on perheen kanssa tehnyt. Tämä voi kannustaa perheitä tekemään edes muutaman tehtävän, jotka saattaisivat muuten jäädä tekemättä, Jämsén pohtii.

Arkiseikkailusta tykättiin Olarin päiväkodissa ja perheissä jo viime vuonna. Jämsén kertoo, että yksi perhe oli toteuttanut Arkiseikkailua aina päiväkotimatkoilla ja pitänyt materiaaleja repussa jopa kuukauden ajan.

– Parasta Arkiseikkailussa on sen helppous sekä idearikkaat ja yksinkertaiset tehtävät. Jokainen perhe ja päiväkoti voi helposti valita tehtävistä ne, jotka ovat mahdollisia omassa lähiympäristössä toteuttaa, Jämsén summaa.

Lue lisää Arkiseikkailusta ja tutustu materiaaleihin täältä.