Lapset ulkona vaaleanpunaisissa liiveissä.

Positiivinen ja kannustava ilmapiiri liikuttaa Toivalan päiväkodissa

Toivalan päiväkodissa Siilinjärvellä lapsille tarjotaan monipuolisesti liikkumisen mahdollisuuksia sekä sisällä että ulkona. Liikkumista suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan systemaattisesti, ja myös perheet on otettu Liikkuva varhaiskasvatus -toiminnan piiriin.

Toivalan päiväkodissa liikkumista suunnitellaan ja arvioidaan systemaattisesti. Nykytilan arviointi tehdään vuosittain ja tavoitteita asetetaan sen pohjalta. Liikkuminen on huomioitu sekä kuntavasussa että ryhmävasuissa, ja jokainen tiimi suunnittelee omat pienet askeleensa yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Päiväkodissa on käytössä myös liikunnan vuosikello.

Yksikön molemmissa toimipaikoissa ja jokaisessa tiimissä on liikuntavastaavat. Toimintaa seurataan ja suunnitellaan tiimeissä esimerkiksi käymällä läpi pedagogisia dokumentteja kuten havaintoja lapsista sekä valokuvia ja videoita. Myös yksikön johtaja on sitoutunut toimintaan ja seuraa aktiivisesti yhdessä asetettujen tavoitteiden toteutumista.

Siilinjärven kuntaan laaditut motoristen taitojen havainnointilomakkeet eri ikäisille lapsille ovat käytössä Toivalan päiväkodin kaikissa ryhmissä. Liikkuminen ja motoriset taidot ovat vahvasti mukana huoltajien kanssa käytävissä lasten vasu- ja esiopetuskeskusteluissa.

Liikkuminen on varhaiskasvatuksen ja perheiden yhteinen asia

Perheiden kannustus ja sitoutuminen toimintaan on koettu Toivalan päiväkodissa tärkeäksi.

– Me tarjoamme ideoita ja vinkkejä liikunnan lisäämiseen lasten arjessa ja sytytämme kipinän liikunnan iloon. Vanhemmat huolehtivat sitten siitä, että päivittäinen liikuntasuositus tulee täyteen myös vapaa-ajalla. Fyysisen aktiivisuuden malli omaksutaan jo hyvin pienenä ja vanhemmat ovat siinä tärkeänä esikuvana lapsilleen, päiväkodinjohtaja Päivi Huusko toteaa.

Huoltajille muun muassa kerrotaan päivittäin tuonti- ja hakutilanteissa, miten päivän aikana on liikuttu. Portilla on myös tuonti- ja hakuhyppelyt, joiden tavoitteena on innostaa vanhemmat mukaan liikkumaan yhdessä lasten kanssa.

 

Positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä
lapsi uskaltaa harjoitella uusia taitoja.

 

– Kodeissa on kiertänyt liikuntakassi, jossa on myös tietoa varhaisvuosien liikuntasuosituksista sekä valokuvia ja vinkkejä sitä, miten muut perheet ovat käyttäneet kassin välineitä. Korona keskeytti hyvin alkaneen kokeilun, mutta sitä on tarkoitus jatkaa heti, kun tilanne sen taas sallii, Huusko kertoo.

Perheiden kokemuksia ja näkemyksiä toiminnasta on kysytty vuosittaisessa asiakaskyselyssä. Kyselystä nousseisiin toiveisiin on vastattu muun muassa laitamalla Liikkuva varhaiskasvatus -julisteita ja tietopaketteja eteiseen ja kokeilemalla esikoululaisten kanssa Minun päiväni -lomaketta, jossa lapsi pohti yhdessä aikuisen kanssa, mitä liikunnallista on päivän aikana tehnyt.

Liikkuva varhaiskasvatus -toiminnasta ja alueen liikunta- ja harrastusmahdollisuuksista tiedotetaan verkkosivuilla sekä suoraan vanhemmille esimerkiksi Muksunetissä. Lisäksi päiväkodilla on järjestetty koko perheen toiminnallisia tapahtumia kuten laskiaisrieha, toiminnallinen perheilta ja tonttupolku.

Positiivisuus ja kannustus siivittävät liikkumaan

Liikkumisen mahdollisuuksia luodaan muun muassa kouluttamalla henkilöstöä, hyödyntämällä monipuolisesti tiloja, välineitä ja lähiluontoa sekä järjestämällä tapahtumia. Henkilöstö liikkuu yhdessä lasten kanssa ja Toivalan päiväkodissa retkeillään paljon.

Lasten mielenkiinnon kohteet ohjaavat päivittäistä tekemistä ja toimintaa suunnitellaan lasten toiveiden pohjalta. Aikuiset rikastuttavat toimintaa ja rohkaisevat kokeilemaan: lapset saavat paljon positiivista kannustusta ja huomiota myös yrittämisestä.

– Lapset ovat meillä aktiivisia toimijoita – heidän mielipiteitään arvostetaan ja kuullaan. Aikuinen antaa lapsille uusia virikkeitä ja ideoita, rohkaisee testaamaan omia rajoja ja auttaa löytämään omia vahvuuksia. Positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä lapsi uskaltaa harjoitella myös uusia taitoja, Huusko huomauttaa.

Toivalan päiväkoti on Vuoden Liikkuva varhaiskasvatus -yksikkö 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Liikkuvat-palkinnot 16.12.2020 yhteistyössä Opetushallituksen kanssa esimerkillisestä työstä lasten ja nuorten liikkumisen edistämisessä. Palkinnot myönnettiin kahdelle Liikkuva varhaiskasvatus -yksikölle, Liikkuvalle koululle ja Liikkuva opiskelu -oppilaitokselle.

Kuvat: Toivalan päiväkoti