8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatuslain perusteella jokaisella varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus suunniteltuun, tavoitteelliseen ja monipuoliseen liikuntakasvatukseen.

Vasun perusteet velvoittavat suunnittelemaan ja toteuttamaan varhaiskasvatusta, joka tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä ja jossa fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan merkitys lapsen oppimisen, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä toteutuu.

Miten tavoitteisiin päästään?

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

  • Pidä huoli, että yksiköissäsi on kunnollinen liikuntaan tarkoitettu sisätila, päiväkodin piha-alueella on liikuntaan innostavia telineitä ja välineitä lasten käyttöön myös vapaiden leikkien aikana, yksikössäsi on liikuntaan tarvittava perusvälineistö, ja sen uusimiseen on varattu rahaa joka vuosi.
  • Kannusta henkilöstöä liikunta-aiheisiin täydennyskoulutuksiin. Huolehdi myös alueesi muista varhaiskasvattajista, kuten perhepäivähoitajista.
  • Tee yhteistyötä ja verkostoidu esim. kunnan liikunta- ja puistotoiminnan sekä seurakunnan kanssa.

Varhaiskasvatushenkilöstö

  • Tiedostakaa valtakunnallisen, paikallisen sekä lapsikohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetussuunnitelman velvoittavuus. Ottakaa Vasu–keskusteluissa puheeksi lapsen liikkuminen ja​ kannustakaa vanhempia huolehtimaan siitä, että lapsi saa päivittäin suositellun vähimmäismäärän fyysistä aktiivisuutta (3 tuntia päivässä).
  • Keskustelkaa lapsen motorisesta kehityksestä ja antakaa lapsen liikkumisesta palautetta myös​ vanhemmille.
  • Jos huomaatte, että joku lapsista ei harjoittelusta huolimatta opi uusia taitoja tai hän ei osaa ympäristön ja olosuhteiden muuttuessa käyttää oppimaansa taitoa, ottakaa asia puheeksi vanhempien kanssa.
  • Kiinnittäkää huomiota muiden seurasta vetäytyviin lapsiin. Syrjään vetäytymisen taustalla saattaa olla motorisia ongelmia.
  • Jos epäilette, että lapsella voi olla motorisen oppimisen ongelmia, hyödyntäkää erilaisia motoriikan havainnointilomakkeita arvioinnin tueksi.

 

Jaa toimintatapanne kehittämistyöstä

Jaetut toimintatavat

Näin meillä Karhukalliossa: Karhukalliolla on otettu käyttöön koko talon liikuntasuunnitelma, jota kukin ryhmä toteuttaa suuntaa antavasti…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Nykytilan arvioinnin perusteella valikoitui Kotkan perhepäivähoidossa kehittämisen kohteeksi lasten motoristen taitojen havainnointi Inno norsun -havainnointilomakkeen avulla. Lomaketta aiotaan…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Päiväkotimme on ottanut positiivisia harppauksia Ilo kasvaa liikkuen -hankkeen myötä lasten liikkumisen edistämiseksi. Henkilökunnalle on…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Nappaa mut kiinni- hippaleikki on helppo tapa innostaa lapsia sisällä tai ulkona hippaan. Aikuinen…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Yhdessä ryhmässä ollaan otettu hauska tapa päivittäiseen käyttöön liikunnan lisäämiseksi arjessa. Aina ennen nukkariin…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Viikon liikuttajaksi valitaan aina yhden viikon ajaksi kasvattaja, joka suunnittelee kyseiselle viikolle päiväkodin pihalle…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Olemme olleet ilo kasvaa liikkuen hankkeessa mukana jo pilottivaiheessa, joten takana on jo muutama…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Liikunnan vuosisuunnitelmaa käydään läpi viikkopalavereissa aina kuukauden vaihtuessa. Samalla jaetaan edellisen kuukauden onnistumiset ja tulevan…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Meillä on jo muutaman kerran ollut henkilöstön kesken pienimuotoinen kilpailu, jossa liikuntasuorituksia kotona tekemällä,…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Henkilöstölle on ollut vuoden aikana kaksi liikunnallista työpajaa, joista saatu hyödyllisiä käytännön vinkkejä. Esimerkiksi…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaan ilmottauduttuamme järjestimme koko henkilökunnalle iltapalaverin, jossa Jyrki Reunamon virtamallia hyödyntäen…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa

Liikunta on osana päiväkodin vuosikelloa. Liikunnalliset tapahtumat jakautuvat toimintavuoden sisälle ja pitävät siällään niin ulko-kuin sisäliikunta…


8. Liikunta varhaiskasvatuksessa