Jaetut toimintatavat

Introtekstiä tähän- Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco.

Onko sinulla hyviä tapoja toteuttaa ohjelmaa?

Lähetä oma toimintatapasi!

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä

Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset

 

1. Vauhti virkistää

Fyysinen aktiivisuus on edellytys lasten normaalille kasvulle ja kehitykselle. Se tukee lasten yleisiä oppimisen edellytyksiä vaikuttamalla myönteisesti kognitiivisiin prosesseihin, kuten vireystilaan, tarkkaavaisuuteen, keskittymiskykyyn, havaitsemiseen ja muistamiseen.

1. Vauhti virkistää

2. Kohti liikkuvaa elämäntapaa

Koko perheen kanssa liikkuminen, ulkoileminen ja touhuaminen ovat valintoja, joiden myötä lapsi oppii liikkumisen kuuluvan päivittäiseen elämään. Aikuisen kannustaminen ja oma esimerkki lisäävät lapsen fyysistä aktiivisuutta.

2. Kohti liikkuvaa elämäntapaa
Lapsi leikkii autoilla, kädet näkyvät

3. Kuuntele

Lapsi on utelias ja aktiivinen. Hän käyttää yleensä kaikkia aistejaan ja mielikuvitustaan ottaessaan selvää omista liikkumismahdollisuuksistaan. Lapsella on mielipiteitä, toiveita ja halu osallistua itseään koskeviin päätöksiin ja suunnitelmiin. Lapsen osallisuutta leikkimisessä, liikkumisessa ja arjen toiminnoissa voidaan lisätä kuuntelemalla ja ottamalla hänen mielipiteensä huomioon.

3. Kuuntele

4. Tekemällä taitoja

Lapsen liikunta on fyysisesti aktiivista leikkiä ja hänen tulee saada harjoitella päivittäin motorisia perustaitojaan. Taidot kehittyvät monipuolisesti, kun lapsi pääsee leikkimään yhdessä muiden lasten kanssa erilaisissa ympäristöissä ja kaikkina vuodenaikoina. Turhia kieltoja kannattaa karsia. Jos lapsella on vaikeuksia liikkumisessaan, hänellä on oikeus saada siihen tukea ja apua.

4. Tekemällä taitoja

5. Ympäristö haastaa ja hauskuttaa

Lapsi näkee kaiken ympärillään olevan tilan kiinnostavana paikkana liikkumiseen. Aikuiset ratkaisevat, saako lapsi käyttää oivaltamansa mahdollisuudet keksiä erilaisia tapoja liikkua ja muokata ympäristöä fyysisesti aktiivisiin leikkeihinsä. Aikuisten tehtävä on etsiä ja luoda liikkumaan houkuttelevia ympäristöjä, joissa monipuolinen liikkuminen on sallittua.

5. Ympäristö haastaa ja hauskuttaa

6. Välineet ja lelut

Välineet ja lelut kiehtovat lasta. Erilaiset liikuntavälineet, kalusteet, tavarat ja kierrätysmateriaalit kannustavat liikkumaan. Fyysisesti aktiivisiin leikkeihin ja peleihin innostavien välineiden on hyvä olla lapsen saatavilla ja vapaassa käytössä. Tukea tarvitseville lapsille tulee tarjota välineitä, jotka mahdollistavat ja helpottavat heidän liikkumistaan.

6. Välineet ja lelut

7. Ohjattu liikunta

Ohjatut liikuntatuokiot ovat erinomainen tapa oppia uusia taitoja turvallisten aikuisten innostavassa ohjauksessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Toiminta tulee suunnitella niin, että kaikilla lapsilla, myös aikaisemmin liikuntaa harrastamattomilla, taidoiltaan muita heikommilla tai liikkumiseensa tukea tarvitsevilla lapsilla on mahdollisuus nauttia liikkumisesta, onnistua ja oppia. Lapsen sukupuoli, perhe, kulttuuri, kieli, terveys tai muut yhdenvertaisuustekijät eivät saa vaikuttaa lapsen osallistumismahdollisuuksiin.

7. Ohjattu liikunta

8. Liikunta varhaiskasvatuksesta

Varhaiskasvatuslain perusteella jokaisella varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus suunniteltuun, tavoitteelliseen ja monipuoliseen liikuntakasvatukseen.

8. Liikunta varhaiskasvatuksesta

9. Koko kylä liikuttaa

Lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukeminen edellyttää yhteistyötä vanhempien ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä, sekä yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.

9. Koko kylä liikuttaa