1. Vauhti virkistää
Fyysinen aktiivisuus on edellytys lasten normaalille kasvulle ja kehitykselle. Se tukee lasten yleisiä oppimisen edellytyksiä vaikuttamalla myönteisesti kognitiivisiin prosesseihin, kuten vireystilaan, tarkkaavaisuuteen, keskittymiskykyyn, havaitsemiseen ja muistamiseen.
Miten tavoitteisiin päästään?
- Huolehtikaa, että lasten päivittäinen ulkoileminen on toiminnallista.
- Välttäkää toimintoja, joissa lapsilta edellytetään pitkiä paikallaanolojaksoja. Ohjatkaa lapsille liikunnallisia sääntöleikkejä – ainakin ulkona.
- Huomioikaa erityisesti vähän liikkuvat lapset ja innostakaa heitä fyysisesti aktiivisiin leikkeihin.
Jaetut toimintatavat
– Liikuntavälineet laatikoihin, laatikot kiertävät ryhmissä – Liikuntakansio, jossa ideoita lasten liikuttamiseen – Hyödynnetään siirtymätilanteita esim. erilaisia liikkumisen tapoja – Omaehtoisen…
1. Vauhti virkistää
Halusimme kehittää ryhmätilasta siirtymistä siten, että sen voi tehdä muutenkin kuin kävellen. Teimme ryhmätilasta ruokailutilaan ja wc-tiloille…
1. Vauhti virkistää
Veikkolan päiväkodin ryhmissä yhdistetään liikkuminen opeteltaviin asioihin. Etenkin eskarissa ja viisivuotiaiden kanssa tehtäviin ”opetustuokioihin” lisätään aina liikettä esim. trampoliinilla hyppäämistä, kuperkeikan…
1. Vauhti virkistää
Hienoja asioita oli nuo kaikki 🙂 Arjen toiminnassa meillä: Mm. alle 3 v ryhmässä: Ruokailusta ei…
1. Vauhti virkistää
Muutimme perinteistä arkirytmia muutama vuosi sitten. Uuden toimintamallin mukaisesti lapsilla on mahdollisuus ulkoiluun kolme…
1. Vauhti virkistää
Karhukalliolla liikutaan… Pidetään huolta, että lapsille tarjotaan monipuolisesti kuormittavuudeltaan erilaisia liikkumisen muotoja (kevyttä, reipasta ja vauhdikasta) Lisätty sykettä nostavaa…
1. Vauhti virkistää
Metsäeskarin arkeen kuuluu paljon liikuntaa pitkin päivää. Aamulla lähdetään päiväkodilta kohti kota-aluetta, maitokärryjä työntäen….
1. Vauhti virkistää
Tupuri-Anjalan päiväkodissa on seitsemän ryhmää sekä avoin leikkikoulu. Lähiympäristö on erittäin laaja ja turvallinen, jossa on paljon…
1. Vauhti virkistää
Aikuisten asenne on tärkein, lapsen liikunnan mahdollistamisessa. Olemme karsineet kaikki turhat säännöt pois, sisälläkin voi liikkua monipuolisesti. Meillä on ollut …
1. Vauhti virkistää
Leikki, jossa leikinjohtaja pyytää lapsia tuomaan itselleen mitä tahansa ulkona/sisällä on. Pyydettävät asiat voivat…
1. Vauhti virkistää
Karhukalliolla varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten osa-alue ”Vauhti virkistää – vähintään kolme tuntia liikkumista joka…
1. Vauhti virkistää
Ulkona (tai sisällä hieman muokaten) tutkitaan laminoituja värikortteja ja etsitään ympäristöstä samanvärisiä luonnonmateriaaleja.
1. Vauhti virkistää
Heinikonkadun päiväkoti, Turku Lapsille pyritään tarjoamaan toiminnallisempia aamupiirejä, sekä päiväpiirejä. Pyritään välttämään turhaa paikallaan oloa. Yhtenä vapaan…
1. Vauhti virkistää
Päiväkodissamme on käytössä liikuntakassit. Kassit ovat teemoittain ja sisältävät teeman mukaista liikuntavälinettä. Kasseja on…
1. Vauhti virkistää
Päiväkodin henkilökunta halusi muuttaa ulkoleikkisäännöt positiivisiksi ja väljemmiksi. Vältämme liikkumisen kieltämistä, haluamme kannustaa ja…
1. Vauhti virkistää
Lisäsimme metsäretkiä ,johon yhdistimme Metsämörri toimintaa.Lapset saavat metsässä rakennella majoja ,kiipellä , juosta ja…
1. Vauhti virkistää
Sisällä kunnellaan paljon musiikkia ja tanssitaan roolivaatteissa, potkumopot ja pomppupallot , patjat ja viltit,…
1. Vauhti virkistää
Toukolan päiväkodissa haluttiin lisätä liikuntaa ja toiminnallisia tuokioita ulos. Keräsimme eri liikuntaleikkejä ja vinkkejä…
1. Vauhti virkistää
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminnassa lasten ja perheiden liikkumista ja sen edistämistä on mahdollistettu viikottain toistuvalla reppuretkipäivällä, jolloin olemme…
1. Vauhti virkistää
Monesti välipalalla on tarjolla mandariinia, appelsiinia tai muuta siemenellistä hedelmää. Aterian päätyttyä hauskan liikuntaleikin…
1. Vauhti virkistää
– Lasten havainointi kaksi kertaa vuodessa, oravan metsäretki ja 5-vuotiaiden taitorata lomakkeita käyttäen. Toimintaa suunniteltiin…
1. Vauhti virkistää
Olemme alkaneet kiinnittää ulkoiluihin enemmän huomiota. Osa lapsista viihtyisi pitkään hiekkalaatikolla. Joka ulkoilussa on…
1. Vauhti virkistää
Karsimme ulkosääntöjä myönteisimmmiksi. Poistimme paljon turhia rajoituksia ja keskitymme siihen, että ulkona liikutaan monipuolisesti…
1. Vauhti virkistää
Sisätiloihin hankittiin potkupyöriä, polkutraktoreita ja mopoja, joilla lupa liikkua sisällä. Tilat ovat osittain pienet, mutta kasvattajien tietoisuus liikunnan…
1. Vauhti virkistää
Päiväkodissamme annetaan runsaasti välineitä ulkona liikkumiseen. Mopot, pyörät, traktorit, temppurata-materiaalit, hyppynarut yms. ovat vapaassa…
1. Vauhti virkistää
Vauhti virkistää: -eteisessä/käytävässä saa juosta -ulkona liikuntaleikkejä -keskiviikkoisin leluton ulkoilu, ulkoilussa välineitä, jotka lisäävät liikuntaa -pienten ryhmässä aamupala, lounas,…
1. Vauhti virkistää
Kesis team;issä on seitsemän hoitajaa ja 28 lasta. Meillä oli valokuvaus yhden hoitajan kotona….
1. Vauhti virkistää
Aamupiireihin lisää liikunnallisa leikkejä ja loruja
1. Vauhti virkistää
Lasten annetaan juosta sisälläkin turvallisuuden sallimissa rajoissa. Siirtymätilanteissa käytetään lasten itse keksimiä tapoja liikkua, esim….
1. Vauhti virkistää
Perjantaisin on ulkoleikkipäivä, jonka ryhmät suunnittelevat vuorotellen ja opettavat sen toisille. Lisäksi pihojen välillä…
1. Vauhti virkistää
Sisätiloissa tapahtuva pedagoginen toiminta on muuttunut toiminnallisemmaksi ja pitkiä paikallaanolojaksoja välttäväksi. Esimerkiksi isompien ryhmässä…
1. Vauhti virkistää
Sankaritähdet -projektin tavoitteena oli saada lapset liikkumaan päivässä enemmän sekä päiväkodissa että kotona. Osallistimme…
1. Vauhti virkistää
Valkean ruusun päiväkodissa olemme pohtineet miten pienetkin asiat vaikuttavat suuresti ja ne on hyvä…
1. Vauhti virkistää
Teemme kaikki metsäretkiä viikottain. Se takaa, että kaikki lapset saavat riittävästi liikettä ja pururadalla pääsee jokainen…
1. Vauhti virkistää
Lapset pääsevät ideoimaan, toteuttamaan ja ohjaamaan erilaisia liikuntatuokioita, mm. aamutuokiot täyttyvät usein lasten ideoimista ”taukojumpista”. Päiväkodille…
1. Vauhti virkistää
Jokaisessa ryhmässä on käytössä viikon/ kuukauden liike. Liike tukee kuluvan viikon/kuukauden harjoiteltavaa taitoa. Liikkeen…
1. Vauhti virkistää
Jokainen ryhmä tekee viikottain metsäretken pienryhminä tai koko ryhmän kanssa, pysyvä käytäntö. Metsäretkillä liikunnallisia leikkejä, liikuntataitojen…
1. Vauhti virkistää
Lapset osallistuvat pihan siivoukseen harjaten hiekkaa ja lehtiä, kitkemällä kasvia, käräämällä multaa. Puutarhassa jokaisella…
1. Vauhti virkistää
Lapset liikkuvat käytävillä eri liikuntataitoja harjoittaen esim. ruokailuun mentäessä. Lepohuoneet liikunnallisissa leikeissä ja toiminnoissa, tila mahdollisimman avara…
1. Vauhti virkistää
Istumista sisältäviin hetkiin on lisätty liikuntaa, esimerkiksi esiopetuksessa taukoliikuntaa eskaritehtävien välissä, ja muissa ryhmissä…
1. Vauhti virkistää
Toiminnallisia tehtäviä lisätty. Ennen sisälletuloa temppurata ja näin ollen vähennetään jonottamista. Alle 3-vuotiailla paljon…
1. Vauhti virkistää
Päiväkotimme kaikissa ryhmissä toiminta tapahtuu pienryhmissä. Toiminnasta toiseen siirrytään porrastetusti ilman odottelua, siirtymiin on…
1. Vauhti virkistää
Viikko alkaa yhteisillä ulkoleikeillä, joihin osallistuu lapset yli ryhmärajojen. Suunnittelu vastuu on vuorollaan jokaisella…
1. Vauhti virkistää
Hennalan päiväkodissa fyysistä aktiivisuutta on lisätty mm.; – Jokaisella ryhmällä on oma salivuoro 1krt/vk, lisäksi…
1. Vauhti virkistää
Olemme ottaneet aamupiiriin mukaan liikuntaa, esim jumppaamista. Jumppa voidaan ottaa joko heti aluksi, tuokion välissä…
1. Vauhti virkistää
Eskariryhmämme aloittaa päivän ulkoilulla klo 8.30, silloin kun muut ryhmät ovat vielä sisällä. Koko…
1. Vauhti virkistää
Päiväkodissamme tarjoamme jokaiselle lapsille päivittäin mahdollisuuden kevyeen liikkumiseen, reippaaseen ulkoiluun sekä vauhdikkaaseen liikkumiseen. Päivittäisen…
1. Vauhti virkistää
Työyksikössä olemme keskustelleet lasten liikunnan määrästä sekä sen merkityksestä ja tiedostamme asian toimintaa suunnitellessa….
1. Vauhti virkistää
Päiväkodissamme Eskariryhmä lähtee ulos joka päivä klo 8:30 ja aloittaa toiminnallisen aamupiirinsä. (kestää n….
1. Vauhti virkistää